Hulinaa

Tosi pikapikapostaus (lupaan vaan), sillä muuten jää postaamatta kokonaan.

Viikko on mennyt jotenkin tosi hektisesti. Kamalasti on ollut tekemistä ja on tuntunut siltä, että koko ajan on pitänyt olla kiitämässä, eikä ole jäänyt aikaa hengähtää saati blogata.

Kävin taas ompelukurssikaverin luona ompelemassa, mutta muuten mekkoprojekti on ollut ihan jäissä. Pitäisi ottaa sellainen loppurutistus sen kanssa. Helmaan pitää ommella piilo-ommel, mutta en ole koskaan ommellut sellaista. Ompelukoneesta löytyy kyllä siihen sopiva jalka.. Joku viisas neuvoisi miten?? Käsin siihen menee pieni ikuisuus.

Twilightit on ollut syrjässä. En meinaa muistaa, milloin viimeksi olen koskenut kirjaan. Sen sijaan puikot ovat heiluneet ja sain nämä valmiiksi. Ja lankahan oli Lankamaailma Nordiasta ostettua villa/bambu/polyamidi-sekoitelankaa.


Torstaina sukkien saaja tuli vierailemaan töissä. Ja hyvinhän ne sopivat jalkaan.


Ruuanlaitossa on ollut mielikuvitus vähissä. Onneksi Marjo vinkkasi mulle muutamia ruokablogeja ja Herkku ja koukku -blogista löytyi inspiraatio. Ihan en tehnyt reseptin mukaan ja aliarvoin hieman reseptin tulisuutta, joten täällä ollaan syöty tosi hottia currya.

Tässä kohtaa esittelenkin teille yhden kokkaajan kaverin, joka on saattanut olla tv:stä tuttu ysärillä. Sain tämän äidiltäni, jolla on ollut ylimääräinen jemmassa sieltä ysäriltä saakka.

Tein tässä haudutuspadassa tuon kasviscurryn. Heitin kattilan hellalle, pohjalle öljyä ja mausteet sekä kasvikset. Annoin kypsyä liedellä 5 min, jonka jälkeen laitoin kattilan haudutuspataan. Tunnin verran ruoka kypsytteli itse itseään (kävin samalla kaupassa, postissa ja lähikosmetologilla naamarasvaostoksilla) ennen kuin lisäsin siihen kikherneet. Tein padassa vielä riisit. Kurkumalla värjätyn ja valkosipulilla maustetun jasmiiniriisin kanssa valmistus kesti 25 minuuttia. Ei enää ikinä pohjaan palanutta riisiä. Haudutuspadan jälkeen en ole enää riisinkeitintäkään käyttänyt.


Ja niille jotka ajattelee, että hei, sillähän on aromipesä (niitä tosiaan myytiin tv-shopissa 90-luvulla).. Niin tämä yksilö on aito ja alkuperinen suomalainen keksintö, joka pöllittiin hävyttömästi ja nimettiin aromipesäksi. Ja vaikka muistot aromipesästä ovat äärettömän huvittavia niin haudutuspata on kokkaajan unelma. Ruoka tekee itse itsensä, mikään ei pala pohjaa ja energiaa ei kulu turhaan.


En muistanutkaan kuinka hyviä kikherneet ovat. Kasviscurrysta tuli herkullista ja mieskin sai ruokaa.

Posti yllätti keskiviikkona tuomalla paketin Hong Kongista. Levyt saapuivat alle kahdessa viikossa. Loistavaa!


Eilen juhlittiin vappua ystävien kanssa meillä. Ostin töistä munkkeja ja simaa, leivoin itse kaksi omppupiirakkaa (olisi ollut hyvä hetki ottaa kuvat, kun kerrankin olisi näyttänyt hyvältä), tein salaatin (pilkoin salaatin päälle koristeeksi kirsikkatomaateista kukkasia) ja ystävä toi feta-pinaattipiirakan.

Tuhtien syömisten jälkeen pelattiin Times-peliä (jossa kaikki sanat on todella kökösti käännetty sanakirjalla suomeksi). Peli on kuin Alias, mutta siinä selittämisen lisäksi pitää esittää pantomiimia ja piirtää. Skipattiin piirtäminen.. Ja oli taas hauskaa. Pelaaminen hyvässä porukassa on hauskimpia ajanvietteitä mitä tiedän. Pitää ottaa pian uusiksi.

Tässä pikapostauksessa meni yli tunti, kun olen samalla lataillut kuvia, puhunut puhelimessa, käynyt laittamassa aamupalaa jne. Pitäisi pian lähteä ajelemaan mökille päin ja pakkaaminen on vielä alkutekiöissä. Huomenna sitten takaisin kuuntelemaan Hectoria. Jee.

Nenänvartta pitkin ja pää pystyssä

Olin suunnitellut käyttäväni illan kutimien ääressä, mutta sähköpostitse tullut kommentti ja siitä syntynyt keskustelu sai synnytettyä tarpeen kirjoittaa juuri nyt.

Marjo ehdotteli viestissään, että mun pitäisi kirjoittaa ruokablogia. Olen todella otettu toiveesta, mutta koen, etten oikein pärjää sillä saralla. Ruoka- ja kakkublogit ovat täynnä toistaan upeampia kuvia, joissa on panostettu kattaukseen ja ruuan asetteluun.. Omat kuvat näyttävät aika ankeilta. Onneksi tuotokset kuitenkin maistuvat ja uppoavat syöjiensä mahoihin.

Toinen vaikeus reseptien jakamisessa on se, että useimmat reseptit elävät tilanteen mukana. Jos teen karppiversion jostain ohjeesta, kestää useita leipomiskertoja ennen kuin resepti on edes hiukan muotoutunut lopulliseen versioonsa. Ja olen äärimmäisen huono mittaamaan ja laittamaan määriä ylös. Tässä olen hieman parantanut sen jälkeen, kun äitini toivoi saavansa minulle sopivia reseptejä.

Olen aloittanut leivontareseptikansioiden kokoamisen. Kirjoitin koneella reseptejä 15cmx10cm kokoisiksi ja iskin niitä valokuvakansioon (sellaiseen missä on päällekkäin niitä taskuja, mummillani oli sillä tavalla kerätty reseptejä arkistoon). Sain ehkä 8 reseptiä tulostettua ja kansion taskuihin.. ja eipä mennyt aikaakaan, kun reseptit olivat eläneet taas uuteen uskoon.

Tänään leivoin taas omenapiirakkaa. Tämä resepti on kolmas karppiversio. Ensimmäisen taisin löytää karppaus-foorumilta. Tein sitä kunnes viime syksyn alussa köksäntunneilla leivottiin omenamuffinsseja. Luokassa oli joitain edelliseltä kerralta jääneitä tarvikkeiden jämiä, joita ei oppilaiden leipomuksiin enää voinut käyttää. (En itse ole niiden päivien kanssa kovin tarkka, makuaistiin ja maalaisjärkeen luotan niissä kohdin, missä olen itse syöjänä.) Tein sitten omppumuffinssitaikinan leseistä, mantelirouheesta, kaurahiutaleista, ohra- ja ruisjauhoista ja makeutin sen makeutusaineella. Lopputulos oli mainio. Syötiin piirakkaa työparini kanssa ja sitä tuli maistamaan rehtorikin. Tämä oli omppupiirakkaresepti numero kaksi (kotona käytin kyllä karpimpia aineksia -> soijajauho, mantelijauhe).

Resepti numero kolme syntyi myös köksäntuntien inspiroimana (ja makeannälän herättyä). Leivottiin silloin tunnilla Runebergin torttuja. Samalla viikolla tein ohjeesta karpin version. Tortut olivat mainioita ja sovelsin taikinaa seuraavaksi toskakakun pohjaan. Kun se kerran toimi piirakkapohjana, se oli helppo yhdistää omppupiirakkareseptiin numero kaksi.

Ja koska maailmankaikkeudessa on vain yksi laki joka ei koskaan muutu.. se, että kaikki muuttuu ja että kaikki on tilapäistä, niin tuokin resepti on myös elänyt eteenpäin sen kirjoitushetkestä. Koska paistoaika on lyhyt ja meikäläinen hieman allerginen omenalle sekä mantelille, omenat ja mantelit vaativat esipaistamisen (omenat myös jäävät liian koviksi ilman esipaistamista), niin olen oikaissut tässä kohtaa. Viime kerroilla olen pilkkonut omenat ja kypsytellyt niitä 5 minuuttia mikrossa. Pashaa tehdessä paahdoin mantelirouhetta ison satsin uunissa. Nyt säästyn paistinpannun tiskaamiselta ja lieden käytöltä. Olen myös huomannut, että piirakka jää helposti raa'aksi, jos taikinan päälle levittää omenalohkoja. Parhaimman näköinen tulos syntyy, jos omenakuutiot ja mantelit sekoittaa taikinaan ja jättää päälle muutaman koristeeksi.

Tämänpäiväiseen piirakkaan lisäsin myös kaksi ylimääräistä kananmunan valkuaista, sillä aion huomenna tehdä pashaa ja tuntuu tyhmältä heittää pois puolet kananmunasta. Käytin myös öljyä (+ ripaus suolaa) leivontamargariinin tilalta. Lopputulos oli yllättävän kuohkea, mutta piirakka ei ole visuaalisesti ruokablogien tasoa.


Tässä on hyvä "Älä tee näin esimerkki". Kaneli ja makeutusaine (se mikä tulee päälle) pitäisi aina sekoittaa kypsennettyihin omenoihin, sillä päälle ripotellessa jälki ei vain millään ole kaunista.


Muuten lopputulos maistuu ja uppoaa hyvin. Kaksi palaa on mennyt tätä kirjoitellessa.

Ja leivontajaaritteluista muihin aiheisiin ja eteenpäin.

Mikä on neulomisessa vaikeinta? Työasento sanon minä. Aloittelin tänään työkaverin pienokaiselle sukkia käspaikan ohjeella ja niskaa ja selkää juilii. Kädet työskentelee sylissä kohtuullisen rentona, mutta sitten pitää katsella ja laskeskella, että tulee luotua oikea määrä silmukoita. Miten ihmeessä siinä istuu selkä suorana, kun se pään kääntäminen syliin saa selän pyöristymään. Pitääkö vain istua selkä suorana, pää pystyssä ja nenänvartta pitkin vilkaista mennäänkö tässä nyt ohjeen mukaan ja pysyykö silmukat tallessa. No kunhan taas neulomiseen tottuu ja pääsee alkua pidemmälle voi hyvin luoda katseensa vaikka edessä olevaan televisioon.


Ainoa vauvalle sopiva ja pojan värinen lanka oli tämä laatikossa makaillut bambusekoite. Jos vaikka ensi viikolle saisi valmiiksi ja annettua eteenpäin. Huomenna menen katsomaan pienokaista, mutta niin hullu en ole, että yrittäisin saada sukat siihen mennessä valmiiksi. Siihen vauhtiin on vielä pitkä matka.

Maanantaina kävin ompelukurssilta tutun kaverin luona "ompelukurssijatkoilla". Oli mukavaa ja aika hurahti ihan myöhäiseen iltaan saakka. Käsitöitä on kyllä mukava tehdä hyvässä seurassa. Ja vielä riittää työtä mekkoprojektissa. Kunhan sen saan valmiiksi, haluaisin perehtyä saumurin ihmeelliseen maailmaan lisää ja tuunailla vanhoja lyhyitä t-paitoja pidemmiksi.