Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Tällä viikolla on sähkövatkain surrannut, kasvikuivuri hurissut ja uuni käynyt kuumana. Uuni ja kasvikuivuri ovat tällä säällä mitä ihanin lämpölisä. Melkein ehti jo paleltaa.

Viime viikonloppuna mietiskelin kovasti, minkälaisia kakkuja haluan tehdä synttäreilleni tarjolle. Surffailin kakkublogeja ja menin ihan sekaisin. Mitä kaikkea voisikaan tehdä!! Vielä en lähde kuitenkaan opettelemaan marsipaani-, sokeri- tai vaahtokarkkimassalla kakkujen päällystämistä. Mutta hankin kuitenkin Ikeasta puisen pyörivän tarjottimen kakkuhyrräksi ja Bake & Partysta paletin ja kuvioraapan. Suosittelen kaikille tätä leivontafoorumin tutoriaalia, josta ainakin minä opin uusia asioita koristelusta. Kakut ovat kuitenkin vielä toistaiseksi pakkasessa.

Koekeittiössä on tällä viikolla kehitelty vehnätöntä ja sokeritonta kuivakakkua. Aloitin maanantaina leipomalla lähes tällä mokkapalojen reseptillä kakun kuivakakkuvuokaan. Vaihdoin kerman maidoksi (kun laskeskelen kaloreita ja kermassa on 360 kcal/100g) ja jauhoina käytin kookosjauhojen lisäksi perunakuitua, perunajauhoa ja psylliumia. Kakusta tuli todella kostea ja vähän valjun makuinen ilman kuorrutusta. Rakenne oli kyllä lupaava, joten siksi reseptin kehittelyä piti jatkaa.

Keskiviikkona uusi yritys. Pakkasta täytyy tyhjentää uusien marjojen tieltä, joten puolukat oli otettava käyttöön. En oikein ole puolukan ystävä, jollei sillä ole jotain kirpakkuutta pehmentävää makeaa ystävää.. eli banaania!

Suurensin hieman taikinaa. Jätin kaakaojauhon pois. Lisäsin banaania, puolukkaa, kanelia ja inkivääriä. Lopputulos oli...

..liian kostean koostumuksen ja liian kärsimättömän leipurin jäljiltä onneton.

Onneksi maku toimi ja koostumuskin oli yön aikana vetäytynyt paremmaksi. Onneksi kakun tuhoaminen oli helppoa ja apu puhelinsoiton päässä!

En kuitenkaan enää samana päivänä päässyt uudelleen intoutumaan leipomisesta. Olin viikonloppuna maistellut loistavaa oikeaa espanjalaista munakasta ja nälän yllättäessä ryhdyin googlailemaan reseptiä. Suomalaisissa resepteissä munakkaaseen tungetaan vaikka mitä ja munakasta silti kutsutaan espanjalaiseksi. Googlailtuani aikani katsoin youtubesta, kuinka María-mummo tekee tortilla de patatas eli perunamunakkaan.

Yllätyin siitä, että valkuaiset ja keltuaiset eroteltiin ja valkuaiset vatkattiin vaahdoksi. Videosta ispiroituneena syntyi tämä.

Persilja vaihtyi basilikaan ja sekaan tuli laitettua myös paprikaa. Todella kaunis paksu yksilö, joka poiki kehuja espanjaksi sekä yhden kosinnan (jälkimmäinen ei ole johtanut mihinkään). Ja koska perunoita löytyi vielä tänään kaapista, syötiin munakasta tänäänkin yhtä hyvällä ruokahalulla!

Maha täynnä jaksaa käydä käsiksi uusiin haasteisiin. Kehitellä vihdoin banaani-puolukkakakusta salonkikelpoinen. Vähensin maitoa ja puolukoita, lisäsin psylliumia ja paistoaikaa.

Nyt annoin kakun jäähtyä rauhassa ja irrottelin sitä hieman veitsellä. Taputtelin vuokaa ja hoin mielessäni "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" ja hups. Tälläinen sieltä vuo'asta irtosi.

Aikamoisen kostea yksilö edelleen. Mutta kyllä kelpasi herkutella tällä iltapalaksi. Yön jälkeen se on varmasti kaksin verroin parempaa.

Banaani-puolukkakakku

4 kananmunaa

3 dl Canderelia tai muuta makeutusjauhetta

80 g leivontamargariinia

0,5 dl (50 g) maitoa

1 rkl psylliumia

0,75 dl (13 g) perunakuitua (pofiber)

0,5 dl (12 g) soijajauhoa

n. 2,5 rkl (32 g) perunajauhoa

1,5 rkl (12 g) kookosjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

2 banaania

100 g puolukoita

Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri astioihin ja vaahdota valkuaiset + makeutusaine.

Sulata leivontamargariini ja sekoita siihen psyllium, sitten maito ja lopuksi keltuaiset.

Lisää margariini-psyllium-maito-keltuais -seos valkuaisvaahtoon. Älä sekoita.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet lävikön läpi valkuaisvaahtoon. Nostele varovasti vaahtoa, että ainekset sekoittuvat.

Muussaa banaani ja lisää se ja puolukat taikinaan.

Kaada taikina voideltuun ja cashewjauholla tai kookoshiutaleilla jauhotettuun vuokaan.

Paista 175 asteessa n. 45 min. (Mulla aika vanha uuni, jossa kuitenkin kiertoilma. Ei ole ehkä tehokkain yhtälö, joten sun uunissa voi paistua nopeamminkin.)

100g:ssa mun laskujen mukaan 208 kcal, proteiinia 5,8, hiilareita 14, rasvaa 14 ja kuitua 2,8.

Kuningatarta pöytään

Pääsin tänään aamulla kyydillä lääkäriin. Olin jo positiivisempi, kun vähän tuntuu jalka paremmalta, vaikkei se vielä kestäkään astumista. No lääkäri lätkäisi sairaslomaa tämän viikon loppuun ja sanoi, että hyvä, jos tolla jalalla juhannustansseja tanssitaan. Kyyneleet nousi silmiin, ei juoksemista, ei aikidoa, ei norsupalloa, eikä paljoa muutakaan kivaa. Yritän jaksaa ajatella positiivisesti, mutta hieman tekee tiukkaa. Sauvoilla kävely käy kyllä liikunnasta, joten käsivoimat ja vatsalihakset tässä sentään kehittyvät. Paljoa ei tarvitse kulkea, että hiki virtaa. Onneksi on mies ja superavulias äiti, eikä paljoa tarvitse sohvalta liikkua, kun mies viritti datapisteen viereen.

Tänään sain kyydin sovitusnukkekurssia seuraamaan. Kipeä jalka estää täysipainoisen osallistumisen, eli en saa omaa nukkea tehtyä tuolla kurssilla. Menin kuitenkin imemään teoriat itseeni ja istuskelemaan sinne illaksi. Opettaja teki parilleni nukkea ja pääsin seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta. Mielenkiintoinen prosessi, en malta odottaa, että pääsen omaa nukkeani tekemään, vaikka se tarkoittaakin todella pitkää seisomista. Kurssilla ihmiset seisoivat noin 4 tuntia, kun paperisuikaleita siliteltiin. Aion todellakin houkutella kaksi ihmistä tekemään nukkea, kun joku kaunis päivä niin pitkälle pääsen, että seison jaloillani.

Voisin lupailla joskus tulevaisuuteen tarkempaa sovitusnukkekurssi postausta, mutta tämän päivän kuviin en ole pyytänyt julkaisulupaa. Joten postaan tänään vain kakkukuvia.

Näin näppärästi rakentui aasinsilta eiliseen äitienpäivään. Kutsuin minun ja miehen äidit ja sisarukset äitienpäiväkakulle. Pitemmän aikaa on tehnyt mieli täytekakkua, mutta jotenkin sellaisen tekemiseen tarvitsi erityisen syyn. Ja ehkä on parempi, etten yksin pääse syömään koko kakkua.

Leivoin kakun samalla lasisysteemillä, millä kääretortunkin (saman verran munaa, makeutusta ja jauhoja). Mietin vain kovasti, onko mitään mahdollisuuksia saada leivottua paksua karppikakkupohjaa, kun en saa kolmeen osaan halkaistavaa kakkupohjaa kahdeksan munan taikinallakaan (vuoka 24 cm). Leivoin siis jälleen kerran kaksi kakkupohjaa, ensin kuuden munan ja sitten vielä 3 munan pohjan. Tykkään korkeista kakuista, jonne saa kahta eri täytettä eri väleihin.


Jauhoina käytin soijajauhoa, vehnälesettä ja perunakuitua. Sekaan pistin vähän psylliumia. Väliin tuli mustikka- ja vadelmarahkaa, molemmat omiin kerroksiinsa. Hyydytin niitä hieman liivatejauheen jämällä, olisi saanut tulla hieman tukevammaksi.


Päälle tein kerma-rahkaseoksen, jonka maustoin aidolla vaniljalla ja makeutusaineella. Marjat tulivat kaupan pakastealtaasta.


Kuusi henkilöä sai tuhottua kakusta 2/3, jonka lisäksi pöydältä katosi pieni suklaa(kuiva)kakku. Hyvin maistui, vaikka olikin tälläinen karppitäytekakku. Marjaisat täytteet tekivät kakusta raikkaan. Miehen mielestä välissä pitäisi olla enemmän marjaa ja vähemmän kerma-rahka-seosta.

Kuulisin mielelläni teidän parhaat kakuntäyte-ehdotukset. Tällä hetkellä tämä kuningataryhdistelmä on oma suosikkini.

Jalankorviketta ja sohvaperunointia

Kun tuomio on lepuuttaa jalkaa ja pysyä kotona, on aikaa dokumentoida omaa elämäänsä. Kärsin elämäni (ehkä) ensimäisestä urheiluvammasta, joka on tullut liian nopeasti aloitetusta ja/tai rajusta lenkkeilystä, huonoista tai vääränlaisista kengistä tai huonosti hoidetuista venyttelyistä. Akillesjänne on tulehtunut ja kovin kipeä. Tänään sain onneksi kyynärsauvat ja kotona liikkuminen muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi, eikä tarvitse hyppiä vasentakin jalkaa kipeäksi.

Jotain olen saanut tv:n ääressä tehtyä. Sovitusnukkekurssia varten pitää leikata 10m2 Do it magic -paperia kahden ja 4 sentin levyisiksi suikaleiksi. Sain ne leikattua, mutta epäilin jo hetken rasitusvammaa saksikädessä. Ensi viikolla kurssi jatkuu ja silloin pitäisi olla hyvässä kunnossa. Sovitusnukkea tehdessä pitäisi jaksaa seistä kolmesta neljään tuntia paikallaan. Ostoksillakin pitäisi käydä. Sovitusnuken tekoon tarvitsen paperin lisäksi ainakin spraytärkkiä ja polyuretaania (saumausvaahtoa). Jännää.


Kotona ollessa tekee mieli kaikkea hyvää, eikä kaupasta löydy minun ruokavaliolleni mitään valmista. (Olen nyt vähentänyt hiilareita entisestä vähän lepsummasta linjasta.) Oli pakko yrittää pyöräyttää karppikääretorttu. Ohje tuli päästä ja suhteet perinteisellä kolmen lasin (saman verran munaa, jauhoja ja sokeria eli makeutusainetta) ohjeella. Jauhoina käytin kaurakuitusta, pofiberiä, vehnälesettä ja soijajauhoa. Jauhoihin sekoitin teelusikallisen leivinjauhetta ja puolikkaan psylliumia.


Köksänopelta kuulin, että kääretorttu murtuu, jos siinä on liikaa jauhoja. Kääretorttulevy meinasi murtua (ehkä sitkon puutteesta), mutta kostutus varmasti auttoi. Levitin levylle kosteaa omenasurvosta ja kanelia ja perään makeutettua vaniljakermavaahtoa. Levy meni nätisti rullalle. Ei ehkä salonkikelpoisin yksilö ilman kuorrutusta, mutta maistuu herkulliselle ja pysyy kasassa. Herkun sisältökin on melkein pelkkää kuitua ja rasvaa. Kaurakuitusesta sellainen vinkki, sen maku on tosi voimakas.. ei kannata käyttää kovin runsaalla kädellä.

Nyt illalla mies laittoi ruokaa (kun ensin olin pilkkonut rehut pöydän ääressä). Ei tarvitse huomenna kärsiä nälkää. Ja kun jatkan sohvaelämää, voisin taas tarttua Twilight-sarjaan. Breaking Dawn on vasta alkumetreillä ja sivuja kaikenkaikkiaan 768.

Nyt menen nappaamaan nappia naamariin ja öljyämään kantapään kipugeelillä.

Nenänvartta pitkin ja pää pystyssä

Olin suunnitellut käyttäväni illan kutimien ääressä, mutta sähköpostitse tullut kommentti ja siitä syntynyt keskustelu sai synnytettyä tarpeen kirjoittaa juuri nyt.

Marjo ehdotteli viestissään, että mun pitäisi kirjoittaa ruokablogia. Olen todella otettu toiveesta, mutta koen, etten oikein pärjää sillä saralla. Ruoka- ja kakkublogit ovat täynnä toistaan upeampia kuvia, joissa on panostettu kattaukseen ja ruuan asetteluun.. Omat kuvat näyttävät aika ankeilta. Onneksi tuotokset kuitenkin maistuvat ja uppoavat syöjiensä mahoihin.

Toinen vaikeus reseptien jakamisessa on se, että useimmat reseptit elävät tilanteen mukana. Jos teen karppiversion jostain ohjeesta, kestää useita leipomiskertoja ennen kuin resepti on edes hiukan muotoutunut lopulliseen versioonsa. Ja olen äärimmäisen huono mittaamaan ja laittamaan määriä ylös. Tässä olen hieman parantanut sen jälkeen, kun äitini toivoi saavansa minulle sopivia reseptejä.

Olen aloittanut leivontareseptikansioiden kokoamisen. Kirjoitin koneella reseptejä 15cmx10cm kokoisiksi ja iskin niitä valokuvakansioon (sellaiseen missä on päällekkäin niitä taskuja, mummillani oli sillä tavalla kerätty reseptejä arkistoon). Sain ehkä 8 reseptiä tulostettua ja kansion taskuihin.. ja eipä mennyt aikaakaan, kun reseptit olivat eläneet taas uuteen uskoon.

Tänään leivoin taas omenapiirakkaa. Tämä resepti on kolmas karppiversio. Ensimmäisen taisin löytää karppaus-foorumilta. Tein sitä kunnes viime syksyn alussa köksäntunneilla leivottiin omenamuffinsseja. Luokassa oli joitain edelliseltä kerralta jääneitä tarvikkeiden jämiä, joita ei oppilaiden leipomuksiin enää voinut käyttää. (En itse ole niiden päivien kanssa kovin tarkka, makuaistiin ja maalaisjärkeen luotan niissä kohdin, missä olen itse syöjänä.) Tein sitten omppumuffinssitaikinan leseistä, mantelirouheesta, kaurahiutaleista, ohra- ja ruisjauhoista ja makeutin sen makeutusaineella. Lopputulos oli mainio. Syötiin piirakkaa työparini kanssa ja sitä tuli maistamaan rehtorikin. Tämä oli omppupiirakkaresepti numero kaksi (kotona käytin kyllä karpimpia aineksia -> soijajauho, mantelijauhe).

Resepti numero kolme syntyi myös köksäntuntien inspiroimana (ja makeannälän herättyä). Leivottiin silloin tunnilla Runebergin torttuja. Samalla viikolla tein ohjeesta karpin version. Tortut olivat mainioita ja sovelsin taikinaa seuraavaksi toskakakun pohjaan. Kun se kerran toimi piirakkapohjana, se oli helppo yhdistää omppupiirakkareseptiin numero kaksi.

Ja koska maailmankaikkeudessa on vain yksi laki joka ei koskaan muutu.. se, että kaikki muuttuu ja että kaikki on tilapäistä, niin tuokin resepti on myös elänyt eteenpäin sen kirjoitushetkestä. Koska paistoaika on lyhyt ja meikäläinen hieman allerginen omenalle sekä mantelille, omenat ja mantelit vaativat esipaistamisen (omenat myös jäävät liian koviksi ilman esipaistamista), niin olen oikaissut tässä kohtaa. Viime kerroilla olen pilkkonut omenat ja kypsytellyt niitä 5 minuuttia mikrossa. Pashaa tehdessä paahdoin mantelirouhetta ison satsin uunissa. Nyt säästyn paistinpannun tiskaamiselta ja lieden käytöltä. Olen myös huomannut, että piirakka jää helposti raa'aksi, jos taikinan päälle levittää omenalohkoja. Parhaimman näköinen tulos syntyy, jos omenakuutiot ja mantelit sekoittaa taikinaan ja jättää päälle muutaman koristeeksi.

Tämänpäiväiseen piirakkaan lisäsin myös kaksi ylimääräistä kananmunan valkuaista, sillä aion huomenna tehdä pashaa ja tuntuu tyhmältä heittää pois puolet kananmunasta. Käytin myös öljyä (+ ripaus suolaa) leivontamargariinin tilalta. Lopputulos oli yllättävän kuohkea, mutta piirakka ei ole visuaalisesti ruokablogien tasoa.


Tässä on hyvä "Älä tee näin esimerkki". Kaneli ja makeutusaine (se mikä tulee päälle) pitäisi aina sekoittaa kypsennettyihin omenoihin, sillä päälle ripotellessa jälki ei vain millään ole kaunista.


Muuten lopputulos maistuu ja uppoaa hyvin. Kaksi palaa on mennyt tätä kirjoitellessa.

Ja leivontajaaritteluista muihin aiheisiin ja eteenpäin.

Mikä on neulomisessa vaikeinta? Työasento sanon minä. Aloittelin tänään työkaverin pienokaiselle sukkia käspaikan ohjeella ja niskaa ja selkää juilii. Kädet työskentelee sylissä kohtuullisen rentona, mutta sitten pitää katsella ja laskeskella, että tulee luotua oikea määrä silmukoita. Miten ihmeessä siinä istuu selkä suorana, kun se pään kääntäminen syliin saa selän pyöristymään. Pitääkö vain istua selkä suorana, pää pystyssä ja nenänvartta pitkin vilkaista mennäänkö tässä nyt ohjeen mukaan ja pysyykö silmukat tallessa. No kunhan taas neulomiseen tottuu ja pääsee alkua pidemmälle voi hyvin luoda katseensa vaikka edessä olevaan televisioon.


Ainoa vauvalle sopiva ja pojan värinen lanka oli tämä laatikossa makaillut bambusekoite. Jos vaikka ensi viikolle saisi valmiiksi ja annettua eteenpäin. Huomenna menen katsomaan pienokaista, mutta niin hullu en ole, että yrittäisin saada sukat siihen mennessä valmiiksi. Siihen vauhtiin on vielä pitkä matka.

Maanantaina kävin ompelukurssilta tutun kaverin luona "ompelukurssijatkoilla". Oli mukavaa ja aika hurahti ihan myöhäiseen iltaan saakka. Käsitöitä on kyllä mukava tehdä hyvässä seurassa. Ja vielä riittää työtä mekkoprojektissa. Kunhan sen saan valmiiksi, haluaisin perehtyä saumurin ihmeelliseen maailmaan lisää ja tuunailla vanhoja lyhyitä t-paitoja pidemmiksi.

Ja oikein sellaista reipasta ja omppupiirakan tuoksuista sunnuntaita koko kansalle!

Ihana tuoksu täyttää kodin. Pöydällä jäähtyy kaksi omenapiirakkaa, toinen karppiversio ja toinen perinteinen vehnäjauholla ja sokerilla leivottu murotaikinapohjainen piirakka. Laitan tämän postauksen loppuun reseptin tuohon karppi-omppupiirakkaan.

Olen vaihtanut tänään kukkiin mullat, laittanut soija-kasviskastiketta ja leiponut. Melkein koko päivän on soittimessä pyörinyt Anna-Leena Härkösen Ei kiitos, joka on tällä hetkellä kirjaston lainatuimpia teoksia. On helppo vaipua sellaiseen unenomaisen hitaaseen toimintaan, kun kuuntelee äänikirjaa. Ajatukset katoaa tarinaan ja ainakin minä samaistun herkästi tarinoiden henkilöihin.. Pahinta kaikista, että kirjan päähenkilön tunnetilat tarttuvat ja tuntuvat vaikuttavan seuraavaan suusta päästämääni lauseeseen. Teksti on aika ahdistavaa, vaikka huumorilla reippaasti höystetty. Mies tuskailee välillä, ettei kai pysty kuuntelemaan kirjaa loppuun saakka.

Eilen käytiin Tennispalatsin synttäreiden kunniaksi katsomassa Rööperi, kun liput maksoivat hurjat 3 euroa kappale. Peter Franzén vakuutti mut näyttelijänlahjoistaan viimeistään nyt ja ansaitsisi jonkun tunnustuksen, Samuli Edelmann oli loistava (eka kerta kun Samppaa ylistän) ja Jasper Pääkkönen oli liian sitä samaa kuin ennenkin.. tai sitten mun päässäni yhdistyy liian pahasti Jasperiin nuo salkkarit.

Onko se niin, että voi tunnustaa näyttelijän (ainakin miehen) olevan hyvä näyttelijä vasta sitten, kun hän on tehnyt jonkun vastenmielisen tai anti-pretty boy-roolin. Peter Franzén on ollut aiemmissa näkemissäni leffoissa sellainen imelän komea ilmestys ja sellaistahan on helppo näytellä, vai?

Leffa oli hyvä, perusahdistavaa suomimeininkiä. Huumoria riitti, mutta silti ampumiset ja hakkaamiset ahdisti. Eikä se loppukaan kauhean ilonen ollut. Suosittelen silti kirjaa Rööperi - Rikoksen vuodet 1955 - 2005, jonka pohjalta elokuva on tehty. Leffasta oli jätetty paljon pois, esim. Ukin tarina, ravintolabisnes ja viittaukset muutamiin tämän hetken julkisuuden henkilöihin.

Kävin leffan jälkeen äidin kanssa shoppailemassa. Lankamaailma Nordiasta mukaan tarttui puuvillalankaa miehen siskon synttärilahjaa varten ja karvaista Gjestalin Orkide -tarjouslankaa, josta olisi kiva yrittää virkata karvainen amigurumi. Ikeasta ostin uuden kasarin, kun vanhasta irtoaa teflonit, muovisen vesikannun yöpöydälle ja basilikan kasvatussetin (näitä puristemulta-tabletti, siemenet ja purkki -yhdistelmiä löytyy melkein joka kaupasta tällä hetkellä). Tänään hain vielä sitruunaruohon ja korianterin siemeniä Plantagenista ja laitoin niitä kasvamaan ikkunalaudalle basilikan kaveriksi.

Nyt olisi hyvä hetki vielä rentoutua hetki käsitöiden parissa. Ovat jääneet ihan vähälle tässä viime aikoina.

Tässä vielä omppupiirakan resepti, joka on ihan omaa tuotosta. Tämä on muuten kolmas omppupiirakkaversio jota teen ja ehdottomasti paras! Tästä saa mainion, vaikka käyttäisi vehnäjauhoja ja sokeria, kokeiltu on.. makutuomareina oli muutama ystävä ja oma mies.

Omenapiirakka

Taikina:
100 g margariinia
1½ dl makeutusainetta
2 munaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1 dl cashewpähkinärouhetta
2 dl jauhoja ( esim. ¾ dl soijajauho, ½ dl pofiber, ½ dl vehnälese ¼dl ruiskorppujauhoja)
½ dl ruokakermaa tai ¾ dl maustamatonta jogurttia

Päälle:
2 omenaa
2 tl kanelia
½ dl mantelirouhetta
½ dl makeutusainetta

Pilko omenat. Paista niitä öljyssä kanelin ja mantelirouheen kanssa. Lisää makeutusaine lopuksi. Voitele piirakkavuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Voit halutessasi ripauttaa sekaan hieman inkivääriä ja kardemummaa. Sulata rasva, sekoita joukkoon munat ja kerma tai jogurtti. Lisää kuivat aineet joukkoon. Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita omenat ja mantelirouheet päälle. Paista n. 10-15 min 200 asteessa.

Todellinen kodinihme

Ilta on mennyt keittiössä hääriessä. Pakkasessa on nyt karppileipää seuraaviksi viikoiksi, suklaakakkua vierasvaroiksi ja puolet omppupiirakasta odottamassa tulevaa viikkoa. Tein myös samalla ruokaa. Ihan harvinaista tehokkuutta, mutta olin kyllä helpottanut urakkaa sekottamalla leipomusten kuiva-aineet etukäteen. Ja suklaakakku oli sellainen valmistaikina suoraan pussista, jonka sain äidiltä. Että se siitä ihmeestä.

Broidi tuli yllättäen käymään (olen kaksi viikkoa yrittänyt sitä houkutella kylään, tänään se soitti 10 minuuttia ennen kun tuli äidin kyydillä tänne). Käytiin porukalla kaupassa, pojat dataili, kun minä leivoin ja syötiin sitten yhdessä soijarouhe-kasvis-tomaatti-kastiketta ja pastaa. En ole pitkään aikaan kokannut mitään, mitä mieskin voisi syödä. Olenpa kamala lihansyöjänainen..

Jaksan kyllä hyvin käyttää aikaani leipomiseen, johonkin verhoilu- tms. kodin remppa- tai sisustusprojektiin, mutta siivoaminen ei kyllä houkuta yhtään. Pää kuitenkin kärsii kaaoksesta ja sitten kun paikat on saatu siistittyä ei mene kuin päivä niin kaikki pinnat on taas levitelty täyteen tavaroita. Olen vähän opetellut elämään "tuo tullessas - vie mennessäs" -lauseen mukaisesti, mutta sekin unohtuu, jollei kaaos ahdista tosi pahasti.

Katseltiin telkkaria broidin kanssa ja sain samalla viimeisteltyä tsi-meikkipussin. Laitoin sisätaskuun nepparin ja harsin viimeisen neljänneksen sisäpussista virkattuun pussiin. Hyvältä näyttää. Siinä on sellaista vanhan ajan tunnelmaa. Yritin ottaa kuvan, mutta keinovalolla ei tuo punainen ja oranssi tahdo nätisti erottua toisistaan. Liitän siis kuvan kunhan pääsen luonnonvalossa sitä kuvailemaan.

Äkkiä nukkumaan, herätyskello soi seitsemän pintaan.