Syitä käsillä tekemiseen

Ompelukurssilla juteltiin tänään siitä tunteesta, mikä tulee, kun saa työn valmiiksi. Ja jonka jälkeen pitää aloittaa uusi työ, jotta voisi taas saada sen valmistuvan työn tuoman onnentunteen..

Tämän lisäksi tietysti myös on nautinto, kun käsillä on tekemistä. Lisäksi ajatus juoksee paremmin, kun kädet työskentelee. Omat käteni ovat niin levottomat, etteivät kestä olla tyhjän panttina. Jotain räplättävää pitää olla!

Nämä syyt jo itsessään riittävät, mutta kun näiden lisäksi kuulee, että lahjaksi tehty juttu on tehnyt lahjansaajan onnelliseksi, tekee mieli keksiä vielä kivempia lahjoja jatkossa.

Kummipoikani, jolle tein joululahjaksi sinisen dinosaurus-hupparin, nimittää huppariaan onnenhuppariksi. Kiinnitin taskun sisälle avainlenksun, joka on pojan mielestä ilmeisesti aivan ihana.. Onni tulee onnenkalusta, joka on siis tämä renksu siellä taskussa. Huppari on niin rakastettu, että viettää yöt pojan vieressä.

Kuinka liikuttavaa! <3

Tämän lisäksi langoitin kolme vanhaa saumuria toimintakuntoon ja tunsin itseni taitavaksi! Mikä se mukavampaa!

Ei oikotietä onneen

Viikon aikana on tapahtunut monta ilahduttavaa asiaa. Parasta kai, että aloitan viikon takaisista tapahtumista..

Viime viikonloppuna suunnittelin kovasti perehtyväni koekäytössä olevaan Huskylock S21 -peitetikkisaumuriin. Sunnuntaina ajattelin tekaista pikaisesti t-paidan, kaavatkin kun olivat valmiina. Olin lauantaina käynyt penkomassa äidin iäisyyden vanhoja kangasvarastoja ja valinnut sieltä mukaan trikoon, joka ei ehkä itkettäisi, jos se menisi ihan hukkaan..

Saumurointi onnistui ihan mukavasti. Olkasaumat, hihojen kiinnitys, sivusaumat.. Pääntien kaitaleen kiinnitys olikin sitten ihan helvettiä. Suikale jäi ehkä aavistuksen naftiksi ja väkersin sitä paikalleen kauan, että tulos miellytti. Onnistuin siinä samassa (jo väsyneenä) hurauttaa neulan saumurin terien väliin. Se oli niin millistä kiinni.. tyriä nyt kone, jota ei ole edes vielä maksanut. Yritin lohduttautua, että en varmasti ole ainoa, joka on saanut sen neulan sinne väliin.. ja että rahalla siitäkin selviää. Terät leikkasivat vielä sen jälkeen ihan hyvin, vaikka alaterään tuli selvästi havaittava lovi.

Peitetikkaus pääntielle tuotti myös harmaita hiuksia. Purin ja purin yhä uudestaan. Sain aikaiseksi hyppytikkiä ja sutturaa, vaikka langat olivat oikein.. T-paita jäi viikoksi roikkumaan tuolin selkämykselle.

Tänään sitten tartuin projektiin uudelleen. Olin jo tehnyt kaavat uuteen huppariprojektiin, mutta keskeneräiset projektit ovat välillä todella ärsyttäviä. Vaihdoin EL-neulat ja langoitin koneen peitetikille (edellisellä kerralla käytin normaaleja ompelukoneneuloja).

(EL-neulan tunnistaa syvistä urista neulan edessä ja takana. Neuloja suositellaan peitetikkaukseen, mutta kukaan ei kertonut miksi. Viikonlopun aikana kuitenkin selvisi, että ne ovat ns. hyppytikkineuloja. Pitkä ura kuljettaa langan suoraan neulansilmään. Normaaleissakin ompelukoneneuloissa on tämä ura, mutta se on niin olematon, etten ainakaan itse ole moisia huomannut.)

Otin koetilkun käteen ja heti alkuun sain aikaiseksi sykkyrää ja kangas jäi jumiin. Aikani tutkailtua tilannetta ja ohjekirjaa huomasin, että langoituksessani oli kuitenkin yksi vika. Ei ihme, että viikkoa aikaisemmin jälki oli karmeaa. Lanka kulkemaan oikein ja jälki olikin ihan mahtavaa. Saumojen kohdilta kuljettelin käsin pyörittämällä. Paras fiilis on aina kun saa jotain valmiiksi!

Ylimääräiset sitten vain leikataan pois..

Tänä viikonloppuna oli työväenopiston saumurikurssi. Todella tiivis ja perusteellinen paketti. Välillä tuntui, että jäätiin liiaksi jauhamaan jotain itselle jo tutuksi tullutta, mutta erittäin hyödyllinen kurssi. Suosittelen! Erittäin hyvä ihmiselle, joka miettii saumurin ostoa (siellä sai aika hyvän kuvan monesta eri koneesta, kun puolilla osallistujista oli oma kone mukana) tai jos on juuri ostanut saumurin.

Tutustuttiin termistöön, neuloihin, lankoihin ja langoitukseen ja tehtiin mallitilkuille harjoituksia erilaisista saumoista.

Parhaiten kurssilla huomasi, että saumuri jos joku, vaatii järjettömän paljon halua opetella. Ei ole oikoteitä onneen ja saumuri ei ole ainakaan ensialkuun se nopeuttava tekijä ompelussa.

Alkuvuosi on ollut hieman shoppailupainotteista. Ostettiin pieni digipokkari (Canon Ixus 100IS), jolla tämänkin postauksen kuvat on otettu.

Sain myös sellaisen tilaisuuden, johon ei voinut jättää tarttumatta. Koulusta poistettiin vanhoja Bernina 1008 -ompelukoneita ja ne myytiin halukkaille naurettavaan hintaan. Sain koneen, jossa oli puolauksessa vikaa. Ajelin sitten saumurikurssin jälkeen ompelukonemyyjäni luo kolmen ompelukoneen ja saumurin kanssa.

Kyydissä oli Berninan lisäksi oma Husqvarna Optima 190 ja isoäitini äidin vanha Pfaff. Berninasta vaihdettiin puolaukseen kuminen rengas, Pfaffiin laitettiin uusi lankateline (on muuten hieno rautamöhkäle, joka kehrää ommellessaan) ja Huskun paininjalkatelinettä hienosäädettiin. Jouduin myös tunnustamaan teloneeni saumurin terät ja ne vielä terotettiin ennen lähtöäni. Ompelukonemyyjäni teki yli tunnin töitä kolme tuntia sulkemisajan jälkeen.. eikä edes huolinut maksua! Olen järkyttynyt! Noin hyvää palvelua en ole varmasti ikinä saanut. Kannattaa kiertää keskustan liikkeet ja suunnata Tikkurilan torille, vaikka matka olisikin vähän pidempi!

Bernina kotiutui äidin luokse ja isomummon kone lähtee kesällä mökille ja jää sinne. Jos tykkäisin yhtään vähemmän tuosta Huskustani, olisin vaihtanut tuohon Berninaan..

Jakakaahan ihmiset vinkkejä Tukholman reissun varalle. Onko kangas- tai lankakauppoja joissa päivän aikana ehtisi käydä.. Tai muuta erityistä? Ja kaikki trikoon saumurointivinkit olisi myös enemmän kuin tervetulleita!

Joululahjat ja muutama synttärilahja..

Hain torstaina Huskylock S21 peitetikkisamurin kokeiltavaksi. Ei voi sanoa kuin että mulla on ihana ompelukonemyyjä! Vieraita on kyläillyt niin torstaina, kuin perjantainakin ja eilisen söi treenit ja oman ja miehen äidin luona kyläily. Josko tänään vihdoin ehtisin surauttaa vaikka yhden t-paidan.. Pääsisi kokeilemaan kaikki tärkeimmät ominaisuudet. Ihanalta se tuntuu ja siinä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Tähän mennessä olen surautellut pellavaisiin lautasliinoihin rullapäärmeet reunoihin (ei ehkä paras valinta, mutta näyttää ihan ok:lta).

Ja nyt ennen kuin esittelen mitään peitetikkisaumuritekeleitä niin viime syksyn projektit esiin.

Kummipoikani on ihaillut miehen Iron Maiden -paitaa jo pitkään. Kirpparilla tuli vastaan, ei ihan samanlainen, mutta Iron Maiden paita kuitenkin. Surautin paidan pienemmäksi ja se meni synttärilahjapakettiin.

Esittelin jo aiemmin yhden Hello Kitty -tyynyn (joka sitten meni työkaverilleni) ja tämä hieman isompi yksilö päätyi kummipoikani siskolle.

Näitä tossuja tein kahdet kappaleet, toisista en vain löydä kuvia. Lanka on Lankamaailma Nordiasta sellaista euron/kerä villaa ja kulutus noin 100g per pari. Sivelin pohjaan lateksia (ällöttävä projekti) hidastaakseni tossujen kulumista. Nämä annoin pikkuveikalle synttärilahjaksi ja kovasti ovat kuulemma käytössä.

Joululahjahuppari kummipojalleni. Kangas oli kauan sitten collegehousuja varten ostamaani Eurokankaan palakankaista poimittua ja tähän meni todella kaikki loput. Etukappaleen tein juuri kankaan vähyyden vuoksi kolmesta osasta. Taskun sisäsaumassa on nipsu avaimia varten ja kuva on tehty duunissa kirjontakoneella.

Joulun jälkeen suurensin tähän kaula-aukkoa ja löysäsin hihansuun kumilenkkejä. Lahjansaajaan upposi Joulupukin reklamaatioparvelu..

Toinen kummipoikani sai fleecehupparin. Lahja oli ilmeisesti mieleinen, kun sain jouluaattona puhelun kummipojaltani. "Se on niin ihanan lämmin, vaikka siinä on niin kylmä kuva." Voiko kukaan muu kuin 8-vuotias ilmaista itseään noin.

Viime vuonna aloitin äidin toiveen toteuttamista seimihahmoista ja tänä jouluna tein hänelle enkelin. Viimejouluiset Maria ja Joosef ja Jeesus-lapsi eivät olleet tietenkään nähtävillä, joten enkelistä tuli hieman isompi.

Olen aiempinakin jouluna tehtaillut pikkuveljelleni huppareita, mutta aiemmin lempibändi teemalla. Tänä vuonna hän sanoi, ettei halua hupparia.. No peleihin hurahtaneena tein kiellosta huolimatta tälläisen aplikaation valmiina ostettuun huppariin. Ja puhelin soi aattona. Olin osannut yllättää ja ilahduttaa ja ideoita tuli jo ensi joulua varten. Se huppari ei sitten kuitenkaan ollut niin huono juttu!

Tämä kaveri on Nosferatu ja kotoisin Christen Hadenin kirjasta Creepy Cute crochet. Sain kirjan joskus lahjaksi miehen siskolta. Eipä siis varmaan yllätä, että tämän tein hänelle.

Tämän huuto-heijastimen laitoin samaan pakettiin Nosferatun kanssa.

Kun mies on Slayer-fani niin mitäs muuta hänelle kuin Slayer-huppari alikeompeluna. Tein samanlaisen myös miehen kaverille (olisi halunnut jo viime vuonna samanlaisen kuin tein miehelle).

Tein teini-ikäiselle siskolleni meikkipussin ja laitoin sisälle ripsarin (sitä kun kuluu melkoisesti).

Keskellä sellaisella kukkalaitteella heijastinnauhasta tehty kukkanen ja taustalla vanhaa nyplättyä(??) nauhaa.

Tein vielä viimeisinä hetkinä ennen pakettien lähtemistä harmaat fleecehousut, joihin keksin aplikaation Söpöä-kirjasta. Tästä aplikaatiosta tuli tasku.

Laitoin lahjapaketteihin myös bambutiskirättejä, valokuvia ja yhden hupparin, jota en kiireessä muistanut ollenkaan kuvata.

Koeajelua

Käytin toisiksi viimeisen vapaapäiväni saumurien koeajeluun, joten vietin eilen pari tuntia tutustumassa Husqvarnan Huskylockeihin S15 ja S21 sekä Berninan 800DL -malliin.

Ehdottomasti parasta jälkeä tarjosi Bernina, joka tuntuu järkivalinnalta. Eniten metallisia osia, laadukkain jälki ja suhteellisen simppelit säädöt. Huskujen kanssa testaillessa molempien kanssa kävi pientä takapakkia ja piti irroitella kangasta koneesta kesken saumuroinnin (tässä esittelijä koko ajan vieressä). S21:sessä on myös valmiit langankireydet eri kankaille ja ainakana mallikappale ei näillä valmiilla säädöillä tehnyt nättiä jälkeä. Esittelijä totesi 750 euron S21:stä, että "kyllä tuo mulle ainakin kelpaisi", mutta tuolla hinnalla jäljen pitää olla kyllä ihan loistavaa, varsinkin, jos ammattilainen on tehnyt säädöt.

Onhan se totta, että nuo huskut, erityisesti S21 on uusi malli ja sen takia esittelijällekin riittää vielä treenattavaa koneen käytössä. Itselleni vaan tuli huoli, että jaksanko opetella tarpeeksi, että S21:stä irtoaisi käsissäni kaunista jälkeä. Ja tarvinko oikeasti niitä kaikkia ominaisuuksia. Peitetikki jaksaa kyllä houkuttaa.

Saumurin hankkiminen on kyllä haastavaa, koska jo pelkkä saumuri on niin haastava laite. Tutkailin tänään tuota vanhaa Evaani ja kyllä siinäkin opiskeltavaa riittäisi. Tuo parituntinen koeajelu kyllä opetti paljon näin noviisille kuin minä.

Edelleen jaksan vaiheilla S21:n ja Berninan välillä. En tiedä ratkaiseeko lopulta hinta. Jos vakkarimyyjäni tekee tuosta S21:stä todella hyvän tarjouksen, eikö siihen kannata tarttua?

Tikistä asiaa eli saumurikuumeen kourissa

Kun saa päähänsä jonkun todellisen tarpeen niin sehän ei sieltä hevillä lähde. Olen huomannut jumiutuneeni koneen ääreen surffailemaan keskustelupalstoille ja myyjien sivuille.

Ompelukonemyyjäni puhutti minut ostamaan syksyllä käytetyn Eva M-34 saumurin. Siihen hetkeen ostos oli ihan hyvä, sillä rahaa ei olisikaan riittänyt juuri järeämpään vehkeeseen. Fleecet kone surautti oikein näppärästi, mutta en millään saanut säädettyä lankojen kireyksiä trikoota ommellessa mieleisekseni. Noin 1,5 kuukautta olen saumurin vaihtoa miettinyt ja nyt tammikuussa olen menossa saumurikurssille, jonne en aio lähteä tuon Evan kanssa.

Ompelukonemyyjäni tarjosi vaihtoehdoiksi Husqvarnan Huskylock S15 tai Huskylock S21 (peitetikkisaumuri). Saan Evasta vaihdossa rahani takaisin, mutta lopullista tarjousta en ole vielä noista koneista saanut. Tänään sitten reippailin muihin myymälöihin kyselemään hintoja. Pohdinnassa on siis noiden kahden Huskun lisäksi Berninan 800DL, josta Erkin Sauma ja Tikki antoi hyvän tarjouksen. Peitetikkiominaisuus tuossa S21:ssä houkuttaa, vaikka vielä hetki sitten en olisi osannut sellaista kaivatakaan.

Suurin ongelma on, että S21:n on tullut markkinoille viime syksynä ja siitä ei ole netissä luettavissa juuri kokemuksia. Berninaa taas hehkutetaan kaikissa saumurikeskusteluissa. Pohdin myös sitä, että haaveilenko tarpeettoman hienoista vehkeistä omiin tarpeisiini? Riittäisikö perussaumuri kuitenkin? 80-vuotias teollisuusompelija isoäitini myi teollisuussaumurinsa ja saumuroi nyt perus Brotherilla.

Tunsin itseni ikäväksi ihmiseksi, kun kyselin tarjouksia ja kun kerroin sen myyjille. Jokainen asiakas on varmasti pienelle yritykselle tärkeä, joten hinnoilla yritetään pelata, mutta silti en ymmärrä sitä, että myynti paranisi kollegaa haukkumalla. Jäi todella paha mieli luottomyyjäni kohdistuneesta tylystä arvostelusta.

Vielä on hetki aikaa miettiä. Pitäisi kai mennä liikkeeseen kankaiden kanssa kokeilemaan vielä ennen päätöksen tekemistä. Kaikki saumurikokemukset ovat tervetulleita.

Valkea Joulu

Koko syksy on tullut tehtyä käsitöitä, muutamia synttärilahjoja kummilapsille ja erityisesti vino pino joululahjoja. On hassua, kun urakka on valmis.

En ole juuri eläessäni viettänyt Joulua kaupungissa ja kun tämä kerta tuli, oli ihanaa saada viettää valkeaa joulua.. Vietettiin joulua ensimmäistä kertaa "anoppilassa".

Illan aikana sain kaksi puhelua, joissa kiitettiin lahjasta. Ensin soitti veljeni, jolle ompelin hupparin selkään Mario Brosista tutun sienihahmon. Oli osannut odottaa hupparia, mutta oli ällikällä lyöty, että olin keksinyt niin hienon kuvan. Veikka on ollut pelimiehiä jo 2-vuotiaasta saakka..

Toinen puhelu tuli 8-vuotiaalta kummipojaltani. Ompelin hänelle fleecehupparin ja aplikoin rintamukseen pingviinin jäälautalle. Ihana kommentti oli "se on niin ihanan lämmin, vaikka kuva on tosi kylmä".

Yritän koostaa sellaisen tehdyt joululahjat postauksen, sitä ennen kuitenkin mökille rentoutumaan. Nyt siis riprap pakkaamaan loput tavarat, sillä puoliltapäivin pitäisi olla auton kyydissä nokka kohti mökkiä.

Ihanaa Joulunaikaa kaikille!

Joulutonttu työssään..

Aika on mennyt paljon käsillä tehden. Mikä nautinto onkaan saada asioita valmiiksi. Suunnitelmat ovat pitkällä joululahjoja ajatellen ja aika monta projektia on jo hyvällä mallilla.

Tämä Norsu Norsunen on asustellut meillä jo jonkin aikaa. Kaava on ihanasta Pehmeitä lemmikkejä nallesta käsinukkeen -kirjasta, joka on osa 13 Uusi Ompelu- ja Käsityökerhoa vuodelta 1979. Materiaali on fleece, josta ompelin itselleni myös raglanhihaisen fleecepaidan. Norsulle ei ole vielä tiedossa kotia. Kaikki läheiset lapset ovat ohittaneet pehmoleluvaiheen..

Erään syksyn synttärisankarin lempihahmo on tässä. Hello Kitty -tuotteet ovat syyhkyhinnoissa, joten tekaisin tälläisen tyynyn lahjaksi.

Samaisen pikkuneidin joululahjapaitaan tuli aplikoitua tämä Kitty. Esittelen lopullisen vaatteen kunhan se valmistuu.

Uusi aluevaltaus oli pienellä virkkuukoukulla virkkaaminen sekä ohut heijastinlanka. Lopputuloksesta tuli ihan nätti. Näitä pitäisi tehtailla muutama lahjaksi.

En tiedä kärsivätkö muut samasta ongelmasta, mutta minä olen ainakin tuhannen keskeneräisen projektin ihminen. Mulla on kesken mm. virkattu meikkipussi, kaulaliina, neulotut huopatossut, t-paitoja, huppari ja fleecepaita. Lisääkin löytyy jos oikein yritän keksiä.

Mekkoprojekti nro 2, osa 2

Pitää joskus yrittää saattaa jotain keskeneräistä loppuun. Aloitin kesällä suunnittelemaan ja ompelemaan mekkoa syyshäihin ja josta kirjoitin elokuussa. Häät on juhlittu jo kuukausi sitten, joten voisi olla aika täydentää mekkoprokkis nro 2.

Jatketaan mekon toisesta kokonaisesta protosta. Viime keväänä en suostunut ompelemaan protoa ja nyt vasta tajusin, kuinka huoleton voi proton kanssa olla. Virheet saa anteeksi ja korjaukset on helppo merkitä, kun kangasta ei tarvitse varoa.

Kuvassa mekon toinen proto, jonka kanssa ei ollut enää paljoa korjailuja. Jämäkämpi puuvilla toimi protossa hyvin. Suunnittelin, että voisin tehdä tuosta joskus puolihameen, kun raidat asettuivat noin kivasti.

Välivaiheen kuvia on todella huonosti. Ompelin alle korsettiosan (superjämäkkää retropöytäliinaa, liimattavaa tukikangasta, vuori lakanakangasta, rigileneä, vinonauhaa ja hakasnauha) sekä helmaan tylliä ja vuorin. Tylliä tuli vain kaksi kerrosta helman kaavan mukaan. Näin jälkeenpäin lisäisin mielelläni vaikka yhden rypytetyn kaitaleen helmaan tuomaan muotoa.

Ja koska morsian on häissä huomion keskipiste ja mies ei halunnut järjestelmäkameraa vaivoikseen, kukaan ei ottanut mun mekosta kokonaista kuvaa (paitsi takaapäin). Byhyy. Jouduin ruinaamaan yhden kammottavan jäykän poseerausotoksen tutun ihmisen pokkariin.

Onneksi anonyyminaama peittää myös tippalinssissä-tunnelman. Oli todella vaikea astella alttarille, kun uruista soi Yiruman täälläkin joskus julkaistu River flows in you.

Mekko muuten valmistui häitä edeltävänä iltana noin klo 23. Morsiammen äidin muutama näppärä niksi säästi multa varmasti parikin tuntia turhaa räpeltämistä.

Mekon kaverina mulla oli luotto Bronxit (olen "korot jalassa vain juhlapäivinä" -ihminen), kirpparilta löytynyt bolero, mustat helmet (kaulassa ja korvissa), hiuksissa musta kukkakoru ja aivan karmeen väriset stay upit.. The Sak laukku ei päässyt kuvaan, mutta sekin oli kirpparilöytöjä.

Ja tässä mekko Lissun päällä. Ei olla ihan saman kokoisia, joten hakasnauhaa en saanut kiinni ylös asti. Mutta mekon muoto tulee esiin.

Tämän postauksen jälkeen voi palata arkirytmiin ja yrittää esitellä vähän tuoreempia tuotoksia. Joulukin on tulossa, joten puuhaa riittää. Plus ziljoonalla läheisellä ihmisellä on synttärit ennen joulua.. Melko paljon lahjoja siis työn alla. Näissä tunnelmissa siis.

Väsynyt, mutta onnellinen..

Viime aikoina elämän on täyttänyt kaavat, kankaat, neulaaminen ja ompelu. Taustalla on soinut äänikirjat, ensimmäiseksi 30 cd:listä Mikael Karvajalkaa ja sen jälkeen Legioonalainen Peters. Päivät ovat menneet töissä. Jos en ole ommellut, olen järjestänyt polttareita, viettänyt niitä tai tehnyt niiden jälkitöitä. Tai vaihtoehtoisesti tehnyt hääkarkkeja tai paikkakortteja häihin. Kaasona kannattaa nimenomaan omistaa luonne, jossa oikein hamstraa itselleen puuhaa..

Kuitenkin, vaikka eilen koin pieniä epätoivon hetkiä, nyt olen onneni kukkuloilla (hetkellisesti ainakin). Puin päälleni korsetin ja (tylliä, vuoria ja viimeistelyä vajaan) mekon. Tuli voittajaolo. Vielä kun lisäsin kirpparilta bongatun mustan boleron päälle, kaulaan uutukaisen helminauhan, korviin helmet ja tukkaan hiuskoristeen, en voi olla kuin tyytyväinen. Kaikki tunnit jotka olen hikoillut tämän mekkoprojektin takia eivät sittenkään ole valuneet hukkaan. Nautin edelleen ompelemisesta ja taas voin ylistää omalle vartalolle tehtyä vaatetta! Näitä ei kaupasta saa..

Mekonompelukoostetta tulossa kunhan olen toipunut häistä.

Terkuin, tosi väsynyt kaaso.

Mekkoprojekti nro 2

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olen lupautunut kaasoksi. Häät ovat syyskuussa. Samaa mekkoa ei kiva pitää monissa juhlissa, joten uusi mekkoprojekti on ehtinyt hautua pitemmän aikaa..

Haaveilin kovin laajentavani värimaailmaani rohkeampaan suuntaan ja valita jotain syksyyn sopivaa väriä. Mieleni olisi tehnyt jotain lilan sävyistä, mitä olen aiemmin vierastanut ja vasta viime aikoina uskaltanut pukea päälleni.

Kiertelin muutama viikko sitten Eurokankaan valikoimia läpi. Lilat kankaat eivät olleet vielä ehtineet saapua, joten lopputulos oli kuitenkin tuttua turvallista punaista. Kankaan kaunis kirjailu houkutti ja väriyhdistelmä on ihana. Kangas on verhopuolelta ja jäykkää polyesteria.

Viime keväänä ompelin mekkoa ompelukurssilla ja sain siellä tekemiseen paljon apua. Mutta nyt kurssi jatkuu vasta syyskuussa. Onneksi mulla on pukuompelijaksi opiskellut tuttu, joka ihanan innokkaasti lupasi auttaa.

Viikko sitten tavattiin ja suunniteltiin pukua. Kaivoin alkuvuodesta kurssilla tehdyn yläosan peruskaavan esiin ja siitä saatiin näppärästi korsettiyläosan kaava. Peruskaavan väljyys 8 senttiä otettiin kokonaan pois.

Kaavat liimattiin kartongille, jossa ne pysyvät siistinä ja johon on helppo piirtää muutokset. Tässä kuvassa kaavoihin on jo tehty muutoksia ensimmäisen sovituksen jälkeen.

Kuvassa kaavojen lakanakangasversio ensimmäisen sovituksen jälkeen. Kuvassa oleva sovitusnukke on edelleen kesken, pieniä ongelmia polyuretaanin kanssa (olisi pitänyt saada ensin harjoitella sen kanssa).

Tänään tuttavani tuli sovittamaan ensimmäisen version mun päälle ja tehtiin sen jälkeen kaavoihin muutokset. Helmakin piirrettiin itse ja liimattiin maalareiden käyttämälle ruskealle kartongille odottamaan muutoksia.

Työskenneltiin 2,5 tuntia todella tehokkaasti (ehdittiin myös syödä mun aamulla paistamaa mustikkapiirakkaa), jonka jälkeen jäin yksin kopioimaan kaavoja, kopioimaan niitä kankaalle, leikkaamaan, neulaamaan ja ompelemaan. Ja olin niin tehokas, että sain ommeltua koko mekosta lakanakangasversion valmiiksi!

Muutoksia tulee.. Vyötäröltä pitää ottaa sisään. En myös osaa oikein kuvitella, miten helma poikkeaa tuosta vanhasta pehmeästä lakanakankaasta sitten, kun ompelen sen polyesterikankaasta ja laitan tylliä alle. Meneekö se sitten nätisti A-linjaan? Ompelin myös yläosaan kujat luille, että ne saisi mukaan seuraavaan sovitukseen. Ja tietysti se kriittinen kysymys, mitä olkapäiden peitoksi??

Hääjuhlaa ja lettukestejä

Olen viettänyt ehkä parasta sairaslomaani ikinä (yritän myös olla ajattelematta rajoitteita, joita se tuottaa, että pysyisin hyvillä fiiliksillä). En ole joutunut viettämään montaa yksinäistä päivää, minua on kuljetettu ihmisten ilmoille ja aurinko on pitänyt mielen virkeänä.

Viime viikolla pohdin painin luomiväriasioiden kanssa. Meikkaaja-maskeeraja -ystäväni olisi halunnut tehdä silmiini (joista löytyy vihreää, ruskeaa ja keltaista) ruskean silmämeikin lauantaisiin häihin. Onneksi pidin vihreä-keltaisesta toiveestani kiinni ja kävin ostamassa itselleni kyseiset värit. Mukaan tarttui myös uusi kulmakynä (edellinen on varmasti kymmenen vuoden takaa) ja luomiväriostoksista sain kaupan päälle tuollaisen lilan glitterluomivärin.


Oli mieletön fiilis olla naama ja tukka laitettuna liikenteessä. Ja päälle vetäisin vihdoin valmistuneen mekkoprojektimekon, jota olen koko kevään tehnyt. Vielä edellisenä iltana ompelin vetoketjun kiinni vuoriin, hakaset ja vuorin kiinni saumavaroihin. Pelkäsin etukäteen, miten polyesterisatiini käyttäytyisi.. mutta mekon kanssa ei ollut mitään ongelmia. Se istui täydellisesti ja tuntui päällä kuin toiselta iholta. Olen todella todella tyytyväinen lopputulokseen.

Mulla on todella hyvä tasapainoaisti tämän sairasloman jälkeen. En halunnut keppejä pilaamaan kuvia, joten heitin ne useimmissa kuvissa syrjään ja tasapainoilin. Nuo kengät jouduin ostamaan ihan tätä tilaisuutta varten, sillä jostain syystä korkkarit eivät olleet vaihtoehtona.


Viime postauksen jälkeen meillä on vietetty jo kahdet lettukestit. Kehitin itselleni sopivan lettutaikanan ja mies teki itselleen ja muille oman. On ollut ihanaa herkutella porukalla.. Mies on kyllä loistava lettumestari.

Loistavat karppiletut syntyy tällä ohjeella

4 kananmunaa

3 rkl soijajauhoa

3 rkl vehnälesettä

3 rkl perunakuitua

2 tl psylliumjauhetta

2 dl maitoa

loraus öljyä

suolaa

Riko kananmunat, sekoita jauhot ja psylliumjauhe samalla hyvin sekoittaen. Lisää maito, öljy ja suola. Anna turvota puolituntia ennen paistamista.

Lisää maitoa tarpeen mukaan..

Nenänvartta pitkin ja pää pystyssä

Olin suunnitellut käyttäväni illan kutimien ääressä, mutta sähköpostitse tullut kommentti ja siitä syntynyt keskustelu sai synnytettyä tarpeen kirjoittaa juuri nyt.

Marjo ehdotteli viestissään, että mun pitäisi kirjoittaa ruokablogia. Olen todella otettu toiveesta, mutta koen, etten oikein pärjää sillä saralla. Ruoka- ja kakkublogit ovat täynnä toistaan upeampia kuvia, joissa on panostettu kattaukseen ja ruuan asetteluun.. Omat kuvat näyttävät aika ankeilta. Onneksi tuotokset kuitenkin maistuvat ja uppoavat syöjiensä mahoihin.

Toinen vaikeus reseptien jakamisessa on se, että useimmat reseptit elävät tilanteen mukana. Jos teen karppiversion jostain ohjeesta, kestää useita leipomiskertoja ennen kuin resepti on edes hiukan muotoutunut lopulliseen versioonsa. Ja olen äärimmäisen huono mittaamaan ja laittamaan määriä ylös. Tässä olen hieman parantanut sen jälkeen, kun äitini toivoi saavansa minulle sopivia reseptejä.

Olen aloittanut leivontareseptikansioiden kokoamisen. Kirjoitin koneella reseptejä 15cmx10cm kokoisiksi ja iskin niitä valokuvakansioon (sellaiseen missä on päällekkäin niitä taskuja, mummillani oli sillä tavalla kerätty reseptejä arkistoon). Sain ehkä 8 reseptiä tulostettua ja kansion taskuihin.. ja eipä mennyt aikaakaan, kun reseptit olivat eläneet taas uuteen uskoon.

Tänään leivoin taas omenapiirakkaa. Tämä resepti on kolmas karppiversio. Ensimmäisen taisin löytää karppaus-foorumilta. Tein sitä kunnes viime syksyn alussa köksäntunneilla leivottiin omenamuffinsseja. Luokassa oli joitain edelliseltä kerralta jääneitä tarvikkeiden jämiä, joita ei oppilaiden leipomuksiin enää voinut käyttää. (En itse ole niiden päivien kanssa kovin tarkka, makuaistiin ja maalaisjärkeen luotan niissä kohdin, missä olen itse syöjänä.) Tein sitten omppumuffinssitaikinan leseistä, mantelirouheesta, kaurahiutaleista, ohra- ja ruisjauhoista ja makeutin sen makeutusaineella. Lopputulos oli mainio. Syötiin piirakkaa työparini kanssa ja sitä tuli maistamaan rehtorikin. Tämä oli omppupiirakkaresepti numero kaksi (kotona käytin kyllä karpimpia aineksia -> soijajauho, mantelijauhe).

Resepti numero kolme syntyi myös köksäntuntien inspiroimana (ja makeannälän herättyä). Leivottiin silloin tunnilla Runebergin torttuja. Samalla viikolla tein ohjeesta karpin version. Tortut olivat mainioita ja sovelsin taikinaa seuraavaksi toskakakun pohjaan. Kun se kerran toimi piirakkapohjana, se oli helppo yhdistää omppupiirakkareseptiin numero kaksi.

Ja koska maailmankaikkeudessa on vain yksi laki joka ei koskaan muutu.. se, että kaikki muuttuu ja että kaikki on tilapäistä, niin tuokin resepti on myös elänyt eteenpäin sen kirjoitushetkestä. Koska paistoaika on lyhyt ja meikäläinen hieman allerginen omenalle sekä mantelille, omenat ja mantelit vaativat esipaistamisen (omenat myös jäävät liian koviksi ilman esipaistamista), niin olen oikaissut tässä kohtaa. Viime kerroilla olen pilkkonut omenat ja kypsytellyt niitä 5 minuuttia mikrossa. Pashaa tehdessä paahdoin mantelirouhetta ison satsin uunissa. Nyt säästyn paistinpannun tiskaamiselta ja lieden käytöltä. Olen myös huomannut, että piirakka jää helposti raa'aksi, jos taikinan päälle levittää omenalohkoja. Parhaimman näköinen tulos syntyy, jos omenakuutiot ja mantelit sekoittaa taikinaan ja jättää päälle muutaman koristeeksi.

Tämänpäiväiseen piirakkaan lisäsin myös kaksi ylimääräistä kananmunan valkuaista, sillä aion huomenna tehdä pashaa ja tuntuu tyhmältä heittää pois puolet kananmunasta. Käytin myös öljyä (+ ripaus suolaa) leivontamargariinin tilalta. Lopputulos oli yllättävän kuohkea, mutta piirakka ei ole visuaalisesti ruokablogien tasoa.


Tässä on hyvä "Älä tee näin esimerkki". Kaneli ja makeutusaine (se mikä tulee päälle) pitäisi aina sekoittaa kypsennettyihin omenoihin, sillä päälle ripotellessa jälki ei vain millään ole kaunista.


Muuten lopputulos maistuu ja uppoaa hyvin. Kaksi palaa on mennyt tätä kirjoitellessa.

Ja leivontajaaritteluista muihin aiheisiin ja eteenpäin.

Mikä on neulomisessa vaikeinta? Työasento sanon minä. Aloittelin tänään työkaverin pienokaiselle sukkia käspaikan ohjeella ja niskaa ja selkää juilii. Kädet työskentelee sylissä kohtuullisen rentona, mutta sitten pitää katsella ja laskeskella, että tulee luotua oikea määrä silmukoita. Miten ihmeessä siinä istuu selkä suorana, kun se pään kääntäminen syliin saa selän pyöristymään. Pitääkö vain istua selkä suorana, pää pystyssä ja nenänvartta pitkin vilkaista mennäänkö tässä nyt ohjeen mukaan ja pysyykö silmukat tallessa. No kunhan taas neulomiseen tottuu ja pääsee alkua pidemmälle voi hyvin luoda katseensa vaikka edessä olevaan televisioon.


Ainoa vauvalle sopiva ja pojan värinen lanka oli tämä laatikossa makaillut bambusekoite. Jos vaikka ensi viikolle saisi valmiiksi ja annettua eteenpäin. Huomenna menen katsomaan pienokaista, mutta niin hullu en ole, että yrittäisin saada sukat siihen mennessä valmiiksi. Siihen vauhtiin on vielä pitkä matka.

Maanantaina kävin ompelukurssilta tutun kaverin luona "ompelukurssijatkoilla". Oli mukavaa ja aika hurahti ihan myöhäiseen iltaan saakka. Käsitöitä on kyllä mukava tehdä hyvässä seurassa. Ja vielä riittää työtä mekkoprojektissa. Kunhan sen saan valmiiksi, haluaisin perehtyä saumurin ihmeelliseen maailmaan lisää ja tuunailla vanhoja lyhyitä t-paitoja pidemmiksi.

Kun koti on siisti niin johan blogataan

Harvoin on niitä hetkiä, jolloin pieni ääni takaraivossa ei muistuta tekemättömistä asioista. Kotona ääni hiljenee silloin, kun tavarat on järjestelty, pinnat on tyhjiä pölystä ja roinasta ja nurkista ei löydy villakoiria tervehtimästä. Ja niin kuin olen kertonut, olen erittäin huono pitämään järjestystä yllä. Kutsuttiin miehen perhe kylään niin saatiin syy siivota kunnolla. Päivä on siis kulunut keittiössä leipoessa ja tavaroita järjestellessä (mies hoiti imuroinnin ja tiskauksen).

Monta päivää on tehnyt mieli pashaa. Viime kerrasta oli jo kulunut vuosia, kun laktoosin ja sokerin takia ei mistään sopivaa herkkua saanut. Vihdoin tajusin, että itse tekemällä voin saada minulle sopivaa pashaa. Sukaatit korvasin raastamalla sitruunan kuorta ja korintit löytyivät ilman sokeria. (Olen tottunut, että ihan kaikkeen lisätään sokeria, joten on pieni ihme, jos joku tuote löytyy ilman lisättyä sokeria.) Valuttamiset jäi tältä kertaa väliin, joten hyydytin liivatteella seosta hieman. Lopputulos maistuin niin hyvältä, että aion lähitulevaisuudessa tehdä valutetunkin version. Oli sitten pääsiäinen tai ei.. Resepti ohessa.

Karppi pasha hyydyttämällä

2 prk rahkaa
4 dl kuohukermaa
1 dl jogurttia
2 keltuaista
2:n sitruunan raastettu kuori
2 dl makeutusainetta
1 dl mantelilastuja hienonnettuna
1 dl korintteja hienonnettuna
1/2 tl vaniljajauhetta
1 sitruunan mehu
3 tl liivatejauhetta

Rahkaan sekaan munat, jogurtti, keltuaiset, makeutus, mantelit, korintit, raasteet ja vanilja. Vatkaa kermavaahto ja lisää rahkaseokseen nostelemalla. Kuumenna sitruunan mehu ja liuota liivatejauhe sekaan. Sekoita sitruuna-liivate-mehu rahkaseokseen ja kaada vuokaan tms. Laita jääkaappiin hyytymään.

Oli kiva pitkästä aikaa saada vieraita kylään. Onhan täällä ihmisiä käynyt, mutta ei niin, että olisi tullut laitettua tarjolle mitään teetä kummempaa. Ja mieli lepää katsellessa tulppaaneja, joita on nyt kaksi maljakollista vieraiden jäljiltä. Voi kun saisi tämän säilymään..


Kuvassa myös mun vuosi sitten huovuttamat lasinaluset (pari on karannut olkkarista muualle. Monet vieraat ihmettelee, miten meillä säilyy karkit tuossa pöydällä. No minä kun en sokeria syö ja mieskin on niin omituinen, että osaa kohtuudella niitä napostella.


Viime viikolla tilasin Twilightille jatkoa ja luin kirjan loppuun sunnuntaina. Koko viikonlopun odotin, että voisin maanantaina noutaa kirjat. Kirjojen nouto jäi kuitenkin tiistaille ja pilateksen jälkeen availin tälläisen paketin.


Nyt on New moon puolessa välissä ja on todella vaikea pysytellä erossa kirjasta. Toissa iltana olin ihan onneton kirjan takia, kun eläydyin niin Bellan tunteisiin.. Vaarallista. Mies on onneksi jo oppinut hillitsemään nauruaan ja jaksaa jopa lohdutella kirjan takia onnetonta naista.

Maanantaina oli ompelukurssin tämän kevään viimeinen tapaaminen. Ihan en ehtinyt saada mekkoa valmiiksi. Paljon on viimeistelyä jäljellä, mutta kyllä jo mekoksi tunnistaa. Helmaan vielä päärme, vuorin harsiminen saumavaroihin, hakasen ompeleminen ja toisen olkasauman harsiminen. Eihän se niin pahalta kuulosta. Ja enköhän taas ole kuvannut mekon silittämättä sitä ensin.

Hahaa.. kuva paljastaa, että Lissun jalkana toimii kuusenjalka. Ajaa kyllä asiansa ihan hyvin.

Olin todella tyytyväinen, kun päätin muuttaa laskokset vastalaskoksiksi. Kummasti muuttui mekon ulkonäkö, eikä pömpötä ollenkaan samalla tavalla edestä eikä takaa. Vähän joutui harsimaan, purkamaan ja harsimaan, mutta lopulta meni saumat kohdilleen. Kuvasta näkyy, että ollaan Lissun kanssa eri kokoisia. Ei mene vetskari kiinni enempää. Olisipa ihana, jos olisi ihan prikulleen oman kokoinen Lissukka.

Taidanpa siirtyä viihdyttämään itseäni hetkeksi vielä tv:n ääreen. Katsellaan luokattoman huonoa ja siksi niin hyvää jenkkiurpoilua nimeltään I love New York. Olipas tunnustus kirjoittaa tämä tänne. Äkkiä pois koneen ääreltä ja paperipussi päässä häpeämään.

Viime hetkillä ennen nukkumaan menoa väännetty tiivis postaus enemmän ja vähemmän kaikesta

En tiedä mistä on johtunut, mutta viime päivinä olen ollut vetämätön ja saamaton. Osansa on tehnyt varmasti liian hiilaripitoinen ruokavalio (rehut on jääneet vähemmälle, jostain syystä niitä ei ole koulussa liiaksi tarjolla ja kotona on vaivannut laiskuus).

Mekkoprojekti on edennyt vain ja ainoastaan ompelukurssin ansiosta (ja sen pienen hetken, jolloin viikonloppuna viitsin valmistautua kurssia varten). Kaksi kertaa kurssia jäljellä, mutta eiköhän se riitä mekon valmistumiseen. Yläosa on sovitettu ja korjattu vihdoin ja viimein lopulliseen muotoonsa. Enää vyötärökaitale, helma ja vetoketju. Kuulostaa nopealle ja helpolle, mutta mahtaako olla sitä.


Tällä viikolla olen saanut jotain näkyvää aikaiseksi. Meinaan uutta ilmettä ja väriä olohuoneeseen. Sisustuksessa ainoa lähes riidan asteelle noussut asia on ollut aiemmin se, mitä seinille ripustetaan. Olohuoneessa on roikkunut kompromissina Banksyn taidetta, mutta kaipasin niiden tilalle väriä, vaikka muuten herran kantaaottavaa taidetta arvostankin. Tilalle tulivat nämä miestä vähintään yhtä paljon miellyttävät kuvat.



Kuvat ovat hävyttömästi Graffiti women kirjasta skannattuja ja fotonetin kautta seinälle valjastettuja. Pidän kuvista mielettömästi ja sain vihdoin kaipaamani väriä seinälle! Tilasin myös kuvasarjan Repoveden maisemista isoina kuvina ja ne odottavat vielä kiltisti kehystämistä. Voi olla, että on vaikea odottaa kesää katsellessa aurinkoista vihreyttä ja tyyntä järvimaisemaa. Vähän erilaisia kuvia noihin graffitityttöihin verrattuna. Toivottavasti saan ne istutettua makuuhuoneen seinälle.

Erityisesti viime viikonloppuna aikaani on kuluttanut Stephenie Meyerin Twilight, jonka ostin Turistin hehkuttelujen innostamana. Ja romantiikka puree, on siinä sitten vampyyreja tai ritareita. Samaistun helposti kirjojen tunnetiloihin. Jos kirja kertoo tyytymättömästä naisesta, tulee äksyiltyä turhaan ja jos siinä on romantiikkaa, tulee oltua naama muikeana. Pitää siis lukea vain romantiikkaa ja muuta mukavaa niin suhdekin saa siitä oman mukavan lisänsä.


Pakko vielä hehkuttaa näin lopuksi viikon liikunnallista puolta. Pelattiin töissä pariin otteeseen norsupalloa. Lyhyesti selitettynä norsupalloa pelataan kuin fudista, mutta isolla jumppapallolla. On muuten ehkä paras peli ikinä. Sisäiset lapset tulevat esiin aikuisista, kun iso, vaaleanpunainen pallo kimpoilee pitkin seiniä ja kohoaa korkeuksiin. Ihan kuin pienenä joskus tuli leikittyä ilmapalloilla. Haussa onkin toinen jumppapallo ihan vain norsupallon peluuseen ulkona.