25.12.09

Valkea Joulu

Koko syksy on tullut tehtyä käsitöitä, muutamia synttärilahjoja kummilapsille ja erityisesti vino pino joululahjoja. On hassua, kun urakka on valmis.

En ole juuri eläessäni viettänyt Joulua kaupungissa ja kun tämä kerta tuli, oli ihanaa saada viettää valkeaa joulua.. Vietettiin joulua ensimmäistä kertaa "anoppilassa".

Illan aikana sain kaksi puhelua, joissa kiitettiin lahjasta. Ensin soitti veljeni, jolle ompelin hupparin selkään Mario Brosista tutun sienihahmon. Oli osannut odottaa hupparia, mutta oli ällikällä lyöty, että olin keksinyt niin hienon kuvan. Veikka on ollut pelimiehiä jo 2-vuotiaasta saakka..

Toinen puhelu tuli 8-vuotiaalta kummipojaltani. Ompelin hänelle fleecehupparin ja aplikoin rintamukseen pingviinin jäälautalle. Ihana kommentti oli "se on niin ihanan lämmin, vaikka kuva on tosi kylmä".

Yritän koostaa sellaisen tehdyt joululahjat postauksen, sitä ennen kuitenkin mökille rentoutumaan. Nyt siis riprap pakkaamaan loput tavarat, sillä puoliltapäivin pitäisi olla auton kyydissä nokka kohti mökkiä.

Ihanaa Joulunaikaa kaikille!

9.11.09

Joulutonttu työssään..

Aika on mennyt paljon käsillä tehden. Mikä nautinto onkaan saada asioita valmiiksi. Suunnitelmat ovat pitkällä joululahjoja ajatellen ja aika monta projektia on jo hyvällä mallilla.



Tämä Norsu Norsunen on asustellut meillä jo jonkin aikaa. Kaava on ihanasta Pehmeitä lemmikkejä nallesta käsinukkeen -kirjasta, joka on osa 13 Uusi Ompelu- ja Käsityökerhoa vuodelta 1979. Materiaali on fleece, josta ompelin itselleni myös raglanhihaisen fleecepaidan. Norsulle ei ole vielä tiedossa kotia. Kaikki läheiset lapset ovat ohittaneet pehmoleluvaiheen..



Erään syksyn synttärisankarin lempihahmo on tässä. Hello Kitty -tuotteet ovat syyhkyhinnoissa, joten tekaisin tälläisen tyynyn lahjaksi.



Samaisen pikkuneidin joululahjapaitaan tuli aplikoitua tämä Kitty. Esittelen lopullisen vaatteen kunhan se valmistuu.



Uusi aluevaltaus oli pienellä virkkuukoukulla virkkaaminen sekä ohut heijastinlanka. Lopputuloksesta tuli ihan nätti. Näitä pitäisi tehtailla muutama lahjaksi.

En tiedä kärsivätkö muut samasta ongelmasta, mutta minä olen ainakin tuhannen keskeneräisen projektin ihminen. Mulla on kesken mm. virkattu meikkipussi, kaulaliina, neulotut huopatossut, t-paitoja, huppari ja fleecepaita. Lisääkin löytyy jos oikein yritän keksiä.

23.10.09

Mekkoprojekti nro 2, osa 2

Pitää joskus yrittää saattaa jotain keskeneräistä loppuun. Aloitin kesällä suunnittelemaan ja ompelemaan mekkoa syyshäihin ja josta kirjoitin elokuussa. Häät on juhlittu jo kuukausi sitten, joten voisi olla aika täydentää mekkoprokkis nro 2.

Jatketaan mekon toisesta kokonaisesta protosta. Viime keväänä en suostunut ompelemaan protoa ja nyt vasta tajusin, kuinka huoleton voi proton kanssa olla. Virheet saa anteeksi ja korjaukset on helppo merkitä, kun kangasta ei tarvitse varoa.



Kuvassa mekon toinen proto, jonka kanssa ei ollut enää paljoa korjailuja. Jämäkämpi puuvilla toimi protossa hyvin. Suunnittelin, että voisin tehdä tuosta joskus puolihameen, kun raidat asettuivat noin kivasti.

Välivaiheen kuvia on todella huonosti. Ompelin alle korsettiosan (superjämäkkää retropöytäliinaa, liimattavaa tukikangasta, vuori lakanakangasta, rigileneä, vinonauhaa ja hakasnauha) sekä helmaan tylliä ja vuorin. Tylliä tuli vain kaksi kerrosta helman kaavan mukaan. Näin jälkeenpäin lisäisin mielelläni vaikka yhden rypytetyn kaitaleen helmaan tuomaan muotoa.

Ja koska morsian on häissä huomion keskipiste ja mies ei halunnut järjestelmäkameraa vaivoikseen, kukaan ei ottanut mun mekosta kokonaista kuvaa (paitsi takaapäin). Byhyy. Jouduin ruinaamaan yhden kammottavan jäykän poseerausotoksen tutun ihmisen pokkariin.



Onneksi anonyyminaama peittää myös tippalinssissä-tunnelman. Oli todella vaikea astella alttarille, kun uruista soi Yiruman täälläkin joskus julkaistu River flows in you.



Mekko muuten valmistui häitä edeltävänä iltana noin klo 23. Morsiammen äidin muutama näppärä niksi säästi multa varmasti parikin tuntia turhaa räpeltämistä.


Mekon kaverina mulla oli luotto Bronxit (olen "korot jalassa vain juhlapäivinä" -ihminen), kirpparilta löytynyt bolero, mustat helmet (kaulassa ja korvissa), hiuksissa musta kukkakoru ja aivan karmeen väriset stay upit.. The Sak laukku ei päässyt kuvaan, mutta sekin oli kirpparilöytöjä.


Ja tässä mekko Lissun päällä. Ei olla ihan saman kokoisia, joten hakasnauhaa en saanut kiinni ylös asti. Mutta mekon muoto tulee esiin.

Tämän postauksen jälkeen voi palata arkirytmiin ja yrittää esitellä vähän tuoreempia tuotoksia. Joulukin on tulossa, joten puuhaa riittää. Plus ziljoonalla läheisellä ihmisellä on synttärit ennen joulua.. Melko paljon lahjoja siis työn alla. Näissä tunnelmissa siis.

16.9.09

Väsynyt, mutta onnellinen..

Viime aikoina elämän on täyttänyt kaavat, kankaat, neulaaminen ja ompelu. Taustalla on soinut äänikirjat, ensimmäiseksi 30 cd:listä Mikael Karvajalkaa ja sen jälkeen Legioonalainen Peters. Päivät ovat menneet töissä. Jos en ole ommellut, olen järjestänyt polttareita, viettänyt niitä tai tehnyt niiden jälkitöitä. Tai vaihtoehtoisesti tehnyt hääkarkkeja tai paikkakortteja häihin. Kaasona kannattaa nimenomaan omistaa luonne, jossa oikein hamstraa itselleen puuhaa..

Kuitenkin, vaikka eilen koin pieniä epätoivon hetkiä, nyt olen onneni kukkuloilla (hetkellisesti ainakin). Puin päälleni korsetin ja (tylliä, vuoria ja viimeistelyä vajaan) mekon. Tuli voittajaolo. Vielä kun lisäsin kirpparilta bongatun mustan boleron päälle, kaulaan uutukaisen helminauhan, korviin helmet ja tukkaan hiuskoristeen, en voi olla kuin tyytyväinen. Kaikki tunnit jotka olen hikoillut tämän mekkoprojektin takia eivät sittenkään ole valuneet hukkaan. Nautin edelleen ompelemisesta ja taas voin ylistää omalle vartalolle tehtyä vaatetta! Näitä ei kaupasta saa..

Mekonompelukoostetta tulossa kunhan olen toipunut häistä.

Terkuin, tosi väsynyt kaaso.

12.8.09

Mekkoprojekti nro 2

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olen lupautunut kaasoksi. Häät ovat syyskuussa. Samaa mekkoa ei kiva pitää monissa juhlissa, joten uusi mekkoprojekti on ehtinyt hautua pitemmän aikaa..

Haaveilin kovin laajentavani värimaailmaani rohkeampaan suuntaan ja valita jotain syksyyn sopivaa väriä. Mieleni olisi tehnyt jotain lilan sävyistä, mitä olen aiemmin vierastanut ja vasta viime aikoina uskaltanut pukea päälleni.



Kiertelin muutama viikko sitten Eurokankaan valikoimia läpi. Lilat kankaat eivät olleet vielä ehtineet saapua, joten lopputulos oli kuitenkin tuttua turvallista punaista. Kankaan kaunis kirjailu houkutti ja väriyhdistelmä on ihana. Kangas on verhopuolelta ja jäykkää polyesteria.

Viime keväänä ompelin mekkoa ompelukurssilla ja sain siellä tekemiseen paljon apua. Mutta nyt kurssi jatkuu vasta syyskuussa. Onneksi mulla on pukuompelijaksi opiskellut tuttu, joka ihanan innokkaasti lupasi auttaa.

Viikko sitten tavattiin ja suunniteltiin pukua. Kaivoin alkuvuodesta kurssilla tehdyn yläosan peruskaavan esiin ja siitä saatiin näppärästi korsettiyläosan kaava. Peruskaavan väljyys 8 senttiä otettiin kokonaan pois.


Kaavat liimattiin kartongille, jossa ne pysyvät siistinä ja johon on helppo piirtää muutokset. Tässä kuvassa kaavoihin on jo tehty muutoksia ensimmäisen sovituksen jälkeen.



Kuvassa kaavojen lakanakangasversio ensimmäisen sovituksen jälkeen. Kuvassa oleva sovitusnukke on edelleen kesken, pieniä ongelmia polyuretaanin kanssa (olisi pitänyt saada ensin harjoitella sen kanssa).

Tänään tuttavani tuli sovittamaan ensimmäisen version mun päälle ja tehtiin sen jälkeen kaavoihin muutokset. Helmakin piirrettiin itse ja liimattiin maalareiden käyttämälle ruskealle kartongille odottamaan muutoksia.



Työskenneltiin 2,5 tuntia todella tehokkaasti (ehdittiin myös syödä mun aamulla paistamaa mustikkapiirakkaa), jonka jälkeen jäin yksin kopioimaan kaavoja, kopioimaan niitä kankaalle, leikkaamaan, neulaamaan ja ompelemaan. Ja olin niin tehokas, että sain ommeltua koko mekosta lakanakangasversion valmiiksi!



Muutoksia tulee.. Vyötäröltä pitää ottaa sisään. En myös osaa oikein kuvitella, miten helma poikkeaa tuosta vanhasta pehmeästä lakanakankaasta sitten, kun ompelen sen polyesterikankaasta ja laitan tylliä alle. Meneekö se sitten nätisti A-linjaan? Ompelin myös yläosaan kujat luille, että ne saisi mukaan seuraavaan sovitukseen. Ja tietysti se kriittinen kysymys, mitä olkapäiden peitoksi??

12.7.09

Ihana kesäsunnuntai

Aamulla satoi vettä kaatamalla, kun heräsin klo 6.30. Kun ystävä kurvasi hakemaan mua 7.40, sade oli juuri loppunut. Kirpparikonkariystäväni vei mut kirppiskierrokselle, sillä olen aina ihaillut sitä taitoa bongata kirppareilta helmiä.

Käytiin kiertämässä Valtterilla ja Hietsun kirpparilla. Paras löytö taisi olla Onlyn nahkatakki, josta myyjä pyysi 20 euroa, tinkasin sen 15 euroon ja kotona sovittaessa löysin takin taskusta euron kolikon. Hietsusta tuli bongattua myös Nadja, jonka pöydästä ystäväiseni kuori kermat päältä. Satuttiin paikalle juuri, kun Nadja ystävineen aloitti tavaroiden purkamisen pöydälle. Mun mukaan lähti ihana villahuivi.

Mua on pitkään vaivannut muutamat pukeutumisasiat. Ensinnäkin (vinkki muotibloggareille) mua mietityttää tosi paljon, millaiset vaatteet sopii mun vartalolle (vuosia myöhemmin kuvista huomaa hyvin mitkä eivät sovi) ja toiseksi tuntuu siltä, että olen pitkään liikkunut peruspukeutumisen saralla todella turvallisilla vesillä. Mun vaatekaappi on täynnä perus t-paitoja ja toppeja. Ja jemmaan vaatteita vuosikausia, sillä joskushan niitä voi vaikka käyttää..

Tänään sitten kolmen tunnin kirpparikierroksen jälkeen, mun ehdotuksesta, frendi iski mun vaatekaapille. Kaksi hyllyllistä levitettiin sängylle ja rakas ystäväni hyväksyi vaatteita, käski osan suoraan kierrätyskasaan ja pyysi joistain hyvät selitykset, miksi haluan niitä jemmata. Tuloksena on läjä vaatteita, jotka tulevat vaihtamaan omistajaa, kaksi siistiä hyllyllistä paitoja ja tosi hyvä fiilis.. Nyt iski kierrätysinnostus. Siistin kodin salaisuus on kuulemma laittaa nurkissa pyörivät tavarat kiertoon. Onneksi mulla on tuollainen ihana ystävä!

Olisin tietysti voinut ottaa saaliistani kuvia, mutta uudessa läppärissä (jonka ostin kun pelkäsin vanhan poksahtavan) ei ole vielä kuvien latausohjelmaa ja muutenkin taistelen vistan kanssa.. Tosin, kaikki muut vaatteet ovat pesussa, paitsi se nahkatakki.

Psst.. Sovitusnukke on nyt puolivalmiina olohuoneessa. Neljä tuntia kärvistelin kun paperiliuskoja siliteltiin mun päälle. Pitää laittaa siitä jossain vaiheessa kuvallista selostusta tarkemmin.

25.6.09

11.6.09

Superstartti häävalmisteluihin

Olen kuusi tuntia suunnitellut ystävien häihin liittyiviä asioita. Alkuperäisestä kartonkiaskartelu, sisälehtinen ja satiininauha -yhdistelmä muuttui matkan varrella. Lopputuloksena on kuvankäsittelyllä tehty kutsukortti, jonka visuaalinen ilme on viimein valmis (jollei suuria muutoksia synny vielä kesken matkan) ja kauniin syksyinen.

Olen jumittanut läppärin ruutua niin antaumuksella, että katse ei tarkennu enää puolta metriä kauemmas ja selkä alkaa olla tunnoton.

Nyt nukkumaan ja huomenna lääkärisetää tapaamaan. Jos vaikka selviäisi, missä määrin kipuilu kuuluu paranemiseen.

9.6.09

Parempaan päin

Yhden superkamalan viikon jälkeen suunta on parempaan päin. On myös helppo huomata, kuinka hyvin asiat oikeasti ovat ja kuinka paljon on asioita, joista pitäisi osata olla kiitollinen. Ihmisillä kun on paljon vaikeampiakin koettelemuksia elämässään..

Viime viikko meni myös suurimmaksi osaksi sohvanpohjalla. Kävin kirjoittamassa työsopimuksen ensi lukuvuodeksi. Työnkuvani saattaa muuttua olosuhteiden vuoksi, mikä saattaa olla hyväkin asia. En vain vielä tiedä miten suhtaudun uusiin kuvioihin. Yleisesti muutoshan on hyvästä (ja varsin luonnollinen asia), mutta sitä vastaan pitää periaatteestakin pokkuroida. Olen päättänyt olla murehtimatta ennen kuin syksy tulee ja työt alkaa.

Keppien kanssa kävely on muuttunut hieman helpommaksi, kun olen uskaltanut laskea painoa jalalle. Pitäisi varmaan kävellä paljon noiden sauvojen kanssa, että jalka tottuu helpommin kävelyn tuomaan liikkeeseen siinä vaiheessa kun sauvat katoaa.

Sohvaelämä tylsistyttää. On vaikea saada mitään kovin kunnianhimoista aikaiseksi, kun on jo tottunut että kyllä se aika kuluu, kun jumittaa. Twilight -sarja on nyt luettu loppuun ja vähän tuntuu ontolta, kun ei ole mahdollisuuksia palata siihen maailmaan ilman, että aloittaa kirjasarjan alusta. Haaveilen sovitusnuken tekemisestä. Haluaisin niin päästä opettelemaan muotoilua siihen päälle. Ja mielelläni otan vinkit aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta tai linkeistä..

Kaason roolissa olen saanut kulutettua aikaa hääfoorumeilla pyörien. Häät ovat suunnitteilla syksyksi ja aika paljon on tekemistä siihen mennessä. Tuntuu, että olen välillä ollut innokkaampi, kuin morsian itse. Kaasoilun ohessa pitäisi ommella itselle jotain päälle pantavaa syyskuuksi. Pitäisi alkaa kehittelemään jotain ideoita. Mitä syyshäihin puetaan päälle?

31.5.09

Paska kasaantuu

Otsikon mukaan luvassa ei ole yhtään mitään kivaa. Ilmeisesti minua rankaistaan, sillä olen käyttänyt yhdessä sanoja "paras" ja "sairasloma". Sen jälkeen onkin alkanut alamäki ja kaikki ikävä on kertynyt yhteen läjään eli meikäläiseen.

1. Hampaat tippuu


Sain purentakiskon yli vuosi sitten, kun kärsin helvetillisistä hammassäryistä ja pahimmillaan hengittäminen tai hyppiminen sattui. Buranaa kului.. ja loppujen lopuksi helpotus löytyi purentakiskoista. Niitä on tullut käytettyä koko ajan viimeiseen hammaslääkärikäyntiin asti, jolloin lääkäri sanoi "ei me tehty mitään mikä vaikuttaa sun purentaan" ja kiskot eivät enää vaimentaneet öistä nakuttelua. Nyt etuhampaita särkee taas ja tuntuu siltä että ne tippuu!

2. Pää on tukossa

Koska olen maannut kotona, olen vähentänyt allergialääkitystä. Ulkona on siitepölyjä, hyvällä ystävälläni on koira ja vietin aikaani ulkona viikko sitten. Tiistaina heräsin pää niin kipeänä, että itketti. Hirveä flunssa, joka siirtyi poskionteloihin asumaan. Valkosipulit korviin, villahuivi kaulaan, nenäkannu ja suolalla kurlaaminen..

Taudista on tosin seurannut se, että olen syönyt tulehduskipulääkkeitä, enkä ole tuntenut hammassärkyä. Tosin tulehduskipulääke hidastaa luutumista.

3. Mikä tulevaisuus?

Olen pätkätyöläinen, jolle tehdään työsopimus siksi aikaa kun koulussa on opiskelijoita. Soittelin töihin ja kyselin, miten on ensi lukuvuoden sopparin laita ja sain vastaukseksi kysymyksiä kiinnostuksestani ja terveydentilastani.. koska olen ollut paljon sairaslomalla. Periaatteessa suullinen sopimus ollaan tehty keväällä, joten asian kai pitäisi olla selvä. On kuitenkin sellainen olo, että pitää todistella, etten huvikseni sairastele.

4. Jazz ääni ja äänettömyys

Flunssa/poskiontelontulehdus on sitkeästi jyllännyt kropassani, vaikka olen itseäni yrittänyt huolella hoitaa. Ontelon eritteitä riittää ja nenäliinoja tarvitsee taas ostaa lisää. Ääneni on painunut matalaksi. Lauantaina kävin toivottamassa oppilaille hyvää kesää ja onnittelemassa oppivelvollisuutensa suorittaneita. Eiköhän siitä puhumisesta tullut kurkku kipeäksi.. Nyt yritän ottaa puhumisen kanssa iisisti, puhua mahdollisimman vähän ja muistaa puheterapeutin vinkit (avaa suuta jne). Onko ääniongelmat tulevaisuuden riesa. Eikö riitä, että flunssa menee aina poskionteloihin, pitääkö sen sen perään vielä vaikeuttaa puhumistakin. Onneksi olen hyvä pantomiimissa.

5. Tuholaisongelma

Naapurissa on ollut ötököitä.. ihan riesaksi asti. Tänään löysin ensimmäisen ilmastointihormin läheltä, tullut kai sieltä, kun hormeja on putsattu. En haluaisi lähteä evakkoon myrkytysten takia.. tai ylipäätään sitä rumbaa mikä siitä syntyy. Ja jotain hermomyrkkyjä kotiini.

---

Ei mikään paras viikko. Ulkona on ollut superit ilmat, eikä olo ole sietänyt edes takapihalle raahautumista. Tänään olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ystävä tuli käymään ja kyselin häneltä lehtiöön raapustaen toiveita häiden ja polttarien suhteen.. Lähitulevaisuudessa siintää kaason rooli.

Reilu viikko kontrollikäyntiin tuon jalan kanssa. Akillesjänne on todella kireä, mutta se varmasti liittyy siihen, että jalka on vain ollut levossa. Pitää alkaa kuntoilemaan ja venyttelemään lihasta kevyesti. Olisipa ihanaa, jos lähitulevaisuuden Tallinnan reissussa saisi kävellä ihan itsekseen..

Kiitos ja anteeksi.

Ps. Olen oikeasti miettinyt tällä viikolla, että kuvittelenko nämä kaikki vaivat itselleni, että olenko jotenkin harhainen tai jotain.. Voiko ihminen sairastaa näin paljon ja kerralla. Onko tämä vaan tosi paskaa tsägää?