Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatetus. Näytä kaikki tekstit

8.9.10

Syksyn rytmi on arkirytmi

Ikävöin sitä aikaa, kun kirjoittelin blogiin aktiivisesti, useimmiten kerran tai kaksikin päivässä. Syksy on alkanut tohinalla ja bloggaaminen on jäänyt vain haaveiksi. Useina iltoina olen miettinyt tänne kirjoittelua, mutta muut puuhat tai sitten puhdas väsymys on saanut lykkäämään bloggeriin kirjautumista. Sormissa on poltellut myös käsillä tekemisen tarve, mutta isommat projektit ovat olleet kaappien kätköissä jo pitkään. Muutama vetoketjuista kieputettu kukka on syntynyt pahinta tekemisen kaipuuta helpottamaan.

Onneksi syksy tuo mukanaan tutut turvalliset harrastukset, kuten ompelukurssin! Tällä kertaa uudessa ryhmässä ja uuden opettajan johdolla. Jatkan täydellisen raglanhihaisen hupparin kaavan metsästystä ja aloitan syksyn kunniaksi alusta kaavan kuosittelun. Ajattelin ottaa pohjaksi Joka tyypin kaavakirjan raglanhihaisen t-paidan.

Kangaskaapissani on hamstrattuna melko runsaasti kankaita, joita varten on projekteja mielessä. Tilasin talvella Myllymuksujen merinovillaneulosta, josta haluaisin tehdä päivitetyn version äitini nuoruuden aikaisesta villaisesta hupparista. Ehkä tämän täydellisen kaavan kehittelyn jälkeen sekin on nopea homma.. Kyseessä kun on myös raglanhihainen yksilö.

Kangaskaappini on kaaoksessa, minkä alla oleva kuva todistaa. Olen siivotessa tunkenut sinne aina viimeisimmät kangashamstaukset. Olisi kaapin siivouksen aika. Osa kankaista varmasti joutaisi kiertoon. On vaikea kuvitella, että tekisin ikinä mitään esim. lämpimän ruskeasta villaisesta ruutukankaasta, joka on isoäitini peruja. Kaunis kangas, mutta kun en osaa käyttää ruskeaa. Ja liian hieno, että uhraisin sitä johonkin askarteluun.


Tarkoituksenani oli esitellä kaappihankintani jo vuosi sitten, mutta jotenkin se jäi ja unohtui. Aiemmin kankaani asustelivat kammoittavassa lastulevyviritelmässä, joka ei palvellut tarkoituksessaan eikä ollut ilo silmälle. Rakastan 50- ja 60-luvun huonekaluja ja esim. sohvakalustomme on alunperin isovanhempieni 60-luvulla hankkima.

50-luvun liinavaatekaapit miellyttivät eniten ja metsästin huutonetistä tämän yksilön viime syksynä. Todellinen löytö, sillä näin juuri Fidassa huonokuntoisemman 93 eurolla. Oman kappaleeni hain Tampereelta ja hinta oli 80 euroa lukkovian takia.


Vielä loppuun vinkkaus Luovien ihmisten yhteisleikistä, johon huhuilin osallistujia jo aiemmin. Pari mahtuisi vielä mukaan.

24.7.10

Harppaus muotibloggarien maailmaan..

Käytiin Tallinnassa. Tuli halvemmaksi yöpyä menomatka laivalla, kuin ottaa reittimatkat aamulle ja illalle. Päiväristeilyillä taas aika olisi jäänyt lyhyeksi. Käytiin shoppailemassa kaupoissa, joita Suomessa ei ole. Tehtiin lähinnä broidin kanssa löytöjä. Mieskin tuli tyytyväiseksi, kun löysi itselleen kengät.

Tämä kaveri lähti mukaan broidin maskotiksi.

Ostin kolme toppia ja t-paidan itselleni, sekä siskolle lahjaksi topin. Kiertelin kauppoja ja yritin löytää jotain, jolla voisi mennä juhlimaan, jos baareissa kävisi. Olen menossa elokuva-avustajaksi baarikohtaukseen, enkä omista oikein mitään baarivaatetusta. Uskon, että tuota toppia voi käyttää muutenkin.


Topin helma on leikattu alaspäin leveneväksi, joten se sopii hyvin tälläiselle pömppövatsa-ongelmaiselle. Laskeutuu todella nätisti. Topin alla on Lissun päälle jäänyt projekti. Taitaa olla ihan aito 60-lukulainen hame, jota pitäisi vähän availla vyötärökaitaleen alta, jotta saisi sen päälle. Tosin painonpudotus on käynnissa, joten pitäisi ehkä testata, menisiköhän se päälle ilman mitään operaatioita.

Toinen löytö, jonka esittelen, on tämä toppi. En missään yhteydessä ole vaaleanpunaisesta pitävä tai sellaiseen pukeutuva ihminen. Tämä kappale vain ujuttautui käteeni matkalla sovituskoppiin ja näytti päällä niin kivalta. Onneksi helteiden on luvattu jatkuvan.

Kun shoppailun makuun on päässyt, se vire ilmeisesti säilyy. Löytöjen tekeminen on jatkunut. Tallinnasta paluun jälkeiselle päivälle olin varannut kampaajan ja jotenkin piti tappaa aikaa sitä ennen. Löysin kengät. Kenkien löytäminen on yksi vaikeimpia juttuja. Ne tuntuvat niin usein jalassa vain huonoilta tai ovat liian leveät lestiltään. Tästä syystä kuljen melkein aina samoissa kengissä ja miehelläni on enemmän kenkiä kuin minulla. Nyt kun löysin kengät, ne oli pakko ostaa, vaikka hinta olikin suolainen. Olen katsellut jo pitkään vähän ballerina-tyyppisiä kenkiä ja nyt löyty Vagabondilta malli, joka ei putoa jalasta. Nyt löytyy sitten minultakin vähän siistimmät kengät, kuin Adidaksen Superstarit.

Tänään sitten sattumalta löysin itseni Fidan edestä. Menin pikaisesti pyörähtämään sisällä. Metsästyslistalla oli jotain kapeaa alaosaa, sen juhlavamman topin alle. Otin sovitettavaksi Espritin farkkucaprit ja lyhyen farkkuhameen. Molemmat sopivat täydellisesti!!! Ostokset maksoivat yhteensä 6 euroa. Kiitos Fida! Se metsästys päättyi kertaheitolla!

Ensi kerralla toivottavasti näkyy jo jotain omatekemääkin! Nyöritoppi, joka on ollut työn alla, edistyi tänään. Nyt jäljellä on enää helman kääntö ja peitetikin hurauttaminen!

Ps. Pari postausta sitten esittelemäni pellavashotsit ovat päässeet kovaan käyttöön. Tosin sovitusvaiheessa olin +2kg painavampi, joten vähän meinavat lököttää. Löytäisinköhän vielä jostain samaa kangasta ja saisin tehtyä vyölenkit?

Pps. Edellisessä postauksessa mainitsemani Luovien ihmiset yhteisleikki kaipaa vielä osallistujia. Skrollaa siis alemmas, jos kiinnostus heräsi!

9.7.10

Saavutus se on postauskin ;)

Kesä on aiheuttanut laiskuutta käsityörintamalla. Keväänkin saldo jäi heikoksi, sillä olen taistellut täydellisen raglanhihaisen paidan kaavan parissa kuositellen sitä uudelleen ja uudelleen. Luulen, että se lähes täydellinen ja itseä miellyttävä olisi jo kohtuullisen lähellä, kunhan jaksaisi vain paneutua pyörittelemään kaavaa ja ommella siitä vielä yhden proton.

Keskeneräisiä töitä pyörii nurkissa ja kankaita on tullut hamstrattua kaappiin. Olen surautellut pari t-paitaa, joista toisen niskaan kirjoin kirjontakoneella ankan.


Toinen t-paita oli Aikidoliiton juhlaleiriltä ostettu miesten XL-kokoinen paita. Naistenmallit olivat aivan liian lyhyitä, joten päätin muokata itselleni oman ostamalla riittävän pitkän paidan. Leikkasin paidasta irti hihat ja aukaisin sivusaumat. Jätin olkasaumat ja kaula-aukon ennalleen ja käytin samoja t-paidan kaavoja (joka tyypin kaavakirja) millä muutkin paidat surautin. Hyvä tuli, vaikkei kuvaa olekaan nyt tarjota!

Kevään satoa ovat vielä nämä shortsit, joita opettelin tekemään Joka tyypin kaavakirjan kaavoilla. Vaikka pieniä muutoksia tein, ei ainakaan vielä tullut se täydellisesti meikäläiselle istuva malli. Eivät ole olleet vielä kertaakaan käytössä.



Koska parasta käsitöissä on valmiiksi saamisen riemu, on kiva tehdä jotain nopeaa, jossa näkee heti tulokset. Päällystin purnukoita kivoilla kankailla. Pitkulaisissa säilytän virkkuukoukkuja ja sukkapuikkoja. Jatkossa voisi tehdä lahjarasioiksi vastaavia.



Keväällä kirpparilta tarttui mukaan iso keksirasiallinen hamahelmiä. Kaikki tietysti sekaisin. Minä hullu lähdin lajittelemaan niitä. Eräs ystäväni huomasi lajitteluprojektini ja innostui. Yhdessä lajittelu sujuikin melko mukavasti. Tein näistä avaimenperiä läksiäislahjoiksi oppilaille, kun kevätjuhlan jälkeen erottiin. Kiireessä ei tullut kuvattua tuotoksia.



Vaikka kaiken hamstratun materiaalin keskellä tuntuu olevan ainainen kaaos, sain pientä lajitteluprojektia tehtyä. Tähän oli suurin syy materiaali määrien nopea lisääntyminen. Kävin isoisäni pyynnöstä hakemassa edesmenneen isoäitini ompelutarvikkeet. Lankoja, nauhoja, nappeja ynnä muuta. Nyt ovat langat kauniisti lajiteltuna laatikkoon. Punaisia lankoja löytyy 14 ompelulankarullallista saumurilankojen lisäksi. Vihreitä yhtä monta. Ei taida heti tulla tarve lähteä lankaostoksille.



Nyt ovat järjestyksessä myös muut tavarat. Lajittelin napit koon mukaan. Erityisen ihana on erityisesti tuo pieni peltirasiallinen kultaisia nappeja. En varmasti osaa niitä mihinkään käyttää, mutta ovat kyllä niin herkullisia. Ihaninta isoäidin nappivalikoimissa on se, että sieltä oikeasti löytyy monta kappaletta samanlaisia nappeja. Harvaan ompelukseen tarvitsee vain yhtä nappia.



Viimeisimpänä projektina olen aloittanut niskan taakse solmittavan topin ompelun. Vielä pitäisi viimeistellä helma ja kiinnittää letitetty nyöri etukappaleeseen. Ehkäpä siitä kuvaa piakkoin.

Näin pitkän hiljaisuuden jälkeen olisi kiva tietää, mahtaako täällä kukaan enää käydä?

24.1.10

Ja taas sitä muistaa, miksi ei kannata kuluttaa aikaansa kauppoja kierrellen..

Liitin blogini myös bloglovin'iin. Toivon, että blogilista toimisi ongelmitta, mutta saapa nähdä.


Kävin eilen kiertelemässä Tukholmassa kauppoja, enkä löytänyt mitään mieleistäni. Vaatteet on joko liian muodikkaita tai sitten valmistettu kammottavista keinokuiduista, jotka nostaa hiukset pystyyn ja nukkaantuu parin käytön jälkeen. Ja jos jotain mieleistä löytyy niin sitten pituus ei riitä. Mistä muut 175 cm pitkät naiset ostavat vaatteensa?

Laivalta sentään löytyi runsaasti erilaisia sokerittomia suklaita, joten sain minäkin jotain tuliaisia mukaani. Dammenbergilta löytyi herkullinen minttusuklaa, vaikka muuten dammenbergin suklaat eivät ole uponneet.. Löysin myös sokerittoman valkosuklaan, vaikka se ei oikeasti laktoosin takia sovellu meikäläiselle.

17.1.10

Ei oikotietä onneen

Viikon aikana on tapahtunut monta ilahduttavaa asiaa. Parasta kai, että aloitan viikon takaisista tapahtumista..

Viime viikonloppuna suunnittelin kovasti perehtyväni koekäytössä olevaan Huskylock S21 -peitetikkisaumuriin. Sunnuntaina ajattelin tekaista pikaisesti t-paidan, kaavatkin kun olivat valmiina. Olin lauantaina käynyt penkomassa äidin iäisyyden vanhoja kangasvarastoja ja valinnut sieltä mukaan trikoon, joka ei ehkä itkettäisi, jos se menisi ihan hukkaan..


Saumurointi onnistui ihan mukavasti. Olkasaumat, hihojen kiinnitys, sivusaumat.. Pääntien kaitaleen kiinnitys olikin sitten ihan helvettiä. Suikale jäi ehkä aavistuksen naftiksi ja väkersin sitä paikalleen kauan, että tulos miellytti. Onnistuin siinä samassa (jo väsyneenä) hurauttaa neulan saumurin terien väliin. Se oli niin millistä kiinni.. tyriä nyt kone, jota ei ole edes vielä maksanut. Yritin lohduttautua, että en varmasti ole ainoa, joka on saanut sen neulan sinne väliin.. ja että rahalla siitäkin selviää. Terät leikkasivat vielä sen jälkeen ihan hyvin, vaikka alaterään tuli selvästi havaittava lovi.

Peitetikkaus pääntielle tuotti myös harmaita hiuksia. Purin ja purin yhä uudestaan. Sain aikaiseksi hyppytikkiä ja sutturaa, vaikka langat olivat oikein.. T-paita jäi viikoksi roikkumaan tuolin selkämykselle.

Tänään sitten tartuin projektiin uudelleen. Olin jo tehnyt kaavat uuteen huppariprojektiin, mutta keskeneräiset projektit ovat välillä todella ärsyttäviä. Vaihdoin EL-neulat ja langoitin koneen peitetikille (edellisellä kerralla käytin normaaleja ompelukoneneuloja).

(EL-neulan tunnistaa syvistä urista neulan edessä ja takana. Neuloja suositellaan peitetikkaukseen, mutta kukaan ei kertonut miksi. Viikonlopun aikana kuitenkin selvisi, että ne ovat ns. hyppytikkineuloja. Pitkä ura kuljettaa langan suoraan neulansilmään. Normaaleissakin ompelukoneneuloissa on tämä ura, mutta se on niin olematon, etten ainakaan itse ole moisia huomannut.)


Otin koetilkun käteen ja heti alkuun sain aikaiseksi sykkyrää ja kangas jäi jumiin. Aikani tutkailtua tilannetta ja ohjekirjaa huomasin, että langoituksessani oli kuitenkin yksi vika. Ei ihme, että viikkoa aikaisemmin jälki oli karmeaa. Lanka kulkemaan oikein ja jälki olikin ihan mahtavaa. Saumojen kohdilta kuljettelin käsin pyörittämällä. Paras fiilis on aina kun saa jotain valmiiksi!




Ylimääräiset sitten vain leikataan pois..

Tänä viikonloppuna oli työväenopiston saumurikurssi. Todella tiivis ja perusteellinen paketti. Välillä tuntui, että jäätiin liiaksi jauhamaan jotain itselle jo tutuksi tullutta, mutta erittäin hyödyllinen kurssi. Suosittelen! Erittäin hyvä ihmiselle, joka miettii saumurin ostoa (siellä sai aika hyvän kuvan monesta eri koneesta, kun puolilla osallistujista oli oma kone mukana) tai jos on juuri ostanut saumurin.

Tutustuttiin termistöön, neuloihin, lankoihin ja langoitukseen ja tehtiin mallitilkuille harjoituksia erilaisista saumoista.


Parhaiten kurssilla huomasi, että saumuri jos joku, vaatii järjettömän paljon halua opetella. Ei ole oikoteitä onneen ja saumuri ei ole ainakaan ensialkuun se nopeuttava tekijä ompelussa.



Alkuvuosi on ollut hieman shoppailupainotteista. Ostettiin pieni digipokkari (Canon Ixus 100IS), jolla tämänkin postauksen kuvat on otettu.

Sain myös sellaisen tilaisuuden, johon ei voinut jättää tarttumatta. Koulusta poistettiin vanhoja Bernina 1008 -ompelukoneita ja ne myytiin halukkaille naurettavaan hintaan. Sain koneen, jossa oli puolauksessa vikaa. Ajelin sitten saumurikurssin jälkeen ompelukonemyyjäni luo kolmen ompelukoneen ja saumurin kanssa.

Kyydissä oli Berninan lisäksi oma Husqvarna Optima 190 ja isoäitini äidin vanha Pfaff. Berninasta vaihdettiin puolaukseen kuminen rengas, Pfaffiin laitettiin uusi lankateline (on muuten hieno rautamöhkäle, joka kehrää ommellessaan) ja Huskun paininjalkatelinettä hienosäädettiin. Jouduin myös tunnustamaan teloneeni saumurin terät ja ne vielä terotettiin ennen lähtöäni. Ompelukonemyyjäni teki yli tunnin töitä kolme tuntia sulkemisajan jälkeen.. eikä edes huolinut maksua! Olen järkyttynyt! Noin hyvää palvelua en ole varmasti ikinä saanut. Kannattaa kiertää keskustan liikkeet ja suunnata Tikkurilan torille, vaikka matka olisikin vähän pidempi!


Bernina kotiutui äidin luokse ja isomummon kone lähtee kesällä mökille ja jää sinne. Jos tykkäisin yhtään vähemmän tuosta Huskustani, olisin vaihtanut tuohon Berninaan..

Jakakaahan ihmiset vinkkejä Tukholman reissun varalle. Onko kangas- tai lankakauppoja joissa päivän aikana ehtisi käydä.. Tai muuta erityistä? Ja kaikki trikoon saumurointivinkit olisi myös enemmän kuin tervetulleita!

10.1.10

Joululahjat ja muutama synttärilahja..

Hain torstaina Huskylock S21 peitetikkisamurin kokeiltavaksi. Ei voi sanoa kuin että mulla on ihana ompelukonemyyjä! Vieraita on kyläillyt niin torstaina, kuin perjantainakin ja eilisen söi treenit ja oman ja miehen äidin luona kyläily. Josko tänään vihdoin ehtisin surauttaa vaikka yhden t-paidan.. Pääsisi kokeilemaan kaikki tärkeimmät ominaisuudet. Ihanalta se tuntuu ja siinä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Tähän mennessä olen surautellut pellavaisiin lautasliinoihin rullapäärmeet reunoihin (ei ehkä paras valinta, mutta näyttää ihan ok:lta).

Ja nyt ennen kuin esittelen mitään peitetikkisaumuritekeleitä niin viime syksyn projektit esiin.



Kummipoikani on ihaillut miehen Iron Maiden -paitaa jo pitkään. Kirpparilla tuli vastaan, ei ihan samanlainen, mutta Iron Maiden paita kuitenkin. Surautin paidan pienemmäksi ja se meni synttärilahjapakettiin.



Esittelin jo aiemmin yhden Hello Kitty -tyynyn (joka sitten meni työkaverilleni) ja tämä hieman isompi yksilö päätyi kummipoikani siskolle.



Näitä tossuja tein kahdet kappaleet, toisista en vain löydä kuvia. Lanka on Lankamaailma Nordiasta sellaista euron/kerä villaa ja kulutus noin 100g per pari. Sivelin pohjaan lateksia (ällöttävä projekti) hidastaakseni tossujen kulumista. Nämä annoin pikkuveikalle synttärilahjaksi ja kovasti ovat kuulemma käytössä.



Joululahjahuppari kummipojalleni. Kangas oli kauan sitten collegehousuja varten ostamaani Eurokankaan palakankaista poimittua ja tähän meni todella kaikki loput. Etukappaleen tein juuri kankaan vähyyden vuoksi kolmesta osasta. Taskun sisäsaumassa on nipsu avaimia varten ja kuva on tehty duunissa kirjontakoneella.

Joulun jälkeen suurensin tähän kaula-aukkoa ja löysäsin hihansuun kumilenkkejä. Lahjansaajaan upposi Joulupukin reklamaatioparvelu..



Toinen kummipoikani sai fleecehupparin. Lahja oli ilmeisesti mieleinen, kun sain jouluaattona puhelun kummipojaltani. "Se on niin ihanan lämmin, vaikka siinä on niin kylmä kuva." Voiko kukaan muu kuin 8-vuotias ilmaista itseään noin.



Viime vuonna aloitin äidin toiveen toteuttamista seimihahmoista ja tänä jouluna tein hänelle enkelin. Viimejouluiset Maria ja Joosef ja Jeesus-lapsi eivät olleet tietenkään nähtävillä, joten enkelistä tuli hieman isompi.



Olen aiempinakin jouluna tehtaillut pikkuveljelleni huppareita, mutta aiemmin lempibändi teemalla. Tänä vuonna hän sanoi, ettei halua hupparia.. No peleihin hurahtaneena tein kiellosta huolimatta tälläisen aplikaation valmiina ostettuun huppariin. Ja puhelin soi aattona. Olin osannut yllättää ja ilahduttaa ja ideoita tuli jo ensi joulua varten. Se huppari ei sitten kuitenkaan ollut niin huono juttu!



Tämä kaveri on Nosferatu ja kotoisin Christen Hadenin kirjasta Creepy Cute crochet. Sain kirjan joskus lahjaksi miehen siskolta. Eipä siis varmaan yllätä, että tämän tein hänelle.



Tämän huuto-heijastimen laitoin samaan pakettiin Nosferatun kanssa.



Kun mies on Slayer-fani niin mitäs muuta hänelle kuin Slayer-huppari alikeompeluna. Tein samanlaisen myös miehen kaverille (olisi halunnut jo viime vuonna samanlaisen kuin tein miehelle).



Tein teini-ikäiselle siskolleni meikkipussin ja laitoin sisälle ripsarin (sitä kun kuluu melkoisesti).



Keskellä sellaisella kukkalaitteella heijastinnauhasta tehty kukkanen ja taustalla vanhaa nyplättyä(??) nauhaa.



Tein vielä viimeisinä hetkinä ennen pakettien lähtemistä harmaat fleecehousut, joihin keksin aplikaation Söpöä-kirjasta. Tästä aplikaatiosta tuli tasku.

Laitoin lahjapaketteihin myös bambutiskirättejä, valokuvia ja yhden hupparin, jota en kiireessä muistanut ollenkaan kuvata.

23.10.09

Mekkoprojekti nro 2, osa 2

Pitää joskus yrittää saattaa jotain keskeneräistä loppuun. Aloitin kesällä suunnittelemaan ja ompelemaan mekkoa syyshäihin ja josta kirjoitin elokuussa. Häät on juhlittu jo kuukausi sitten, joten voisi olla aika täydentää mekkoprokkis nro 2.

Jatketaan mekon toisesta kokonaisesta protosta. Viime keväänä en suostunut ompelemaan protoa ja nyt vasta tajusin, kuinka huoleton voi proton kanssa olla. Virheet saa anteeksi ja korjaukset on helppo merkitä, kun kangasta ei tarvitse varoa.



Kuvassa mekon toinen proto, jonka kanssa ei ollut enää paljoa korjailuja. Jämäkämpi puuvilla toimi protossa hyvin. Suunnittelin, että voisin tehdä tuosta joskus puolihameen, kun raidat asettuivat noin kivasti.

Välivaiheen kuvia on todella huonosti. Ompelin alle korsettiosan (superjämäkkää retropöytäliinaa, liimattavaa tukikangasta, vuori lakanakangasta, rigileneä, vinonauhaa ja hakasnauha) sekä helmaan tylliä ja vuorin. Tylliä tuli vain kaksi kerrosta helman kaavan mukaan. Näin jälkeenpäin lisäisin mielelläni vaikka yhden rypytetyn kaitaleen helmaan tuomaan muotoa.

Ja koska morsian on häissä huomion keskipiste ja mies ei halunnut järjestelmäkameraa vaivoikseen, kukaan ei ottanut mun mekosta kokonaista kuvaa (paitsi takaapäin). Byhyy. Jouduin ruinaamaan yhden kammottavan jäykän poseerausotoksen tutun ihmisen pokkariin.



Onneksi anonyyminaama peittää myös tippalinssissä-tunnelman. Oli todella vaikea astella alttarille, kun uruista soi Yiruman täälläkin joskus julkaistu River flows in you.



Mekko muuten valmistui häitä edeltävänä iltana noin klo 23. Morsiammen äidin muutama näppärä niksi säästi multa varmasti parikin tuntia turhaa räpeltämistä.


Mekon kaverina mulla oli luotto Bronxit (olen "korot jalassa vain juhlapäivinä" -ihminen), kirpparilta löytynyt bolero, mustat helmet (kaulassa ja korvissa), hiuksissa musta kukkakoru ja aivan karmeen väriset stay upit.. The Sak laukku ei päässyt kuvaan, mutta sekin oli kirpparilöytöjä.


Ja tässä mekko Lissun päällä. Ei olla ihan saman kokoisia, joten hakasnauhaa en saanut kiinni ylös asti. Mutta mekon muoto tulee esiin.

Tämän postauksen jälkeen voi palata arkirytmiin ja yrittää esitellä vähän tuoreempia tuotoksia. Joulukin on tulossa, joten puuhaa riittää. Plus ziljoonalla läheisellä ihmisellä on synttärit ennen joulua.. Melko paljon lahjoja siis työn alla. Näissä tunnelmissa siis.

16.9.09

Väsynyt, mutta onnellinen..

Viime aikoina elämän on täyttänyt kaavat, kankaat, neulaaminen ja ompelu. Taustalla on soinut äänikirjat, ensimmäiseksi 30 cd:listä Mikael Karvajalkaa ja sen jälkeen Legioonalainen Peters. Päivät ovat menneet töissä. Jos en ole ommellut, olen järjestänyt polttareita, viettänyt niitä tai tehnyt niiden jälkitöitä. Tai vaihtoehtoisesti tehnyt hääkarkkeja tai paikkakortteja häihin. Kaasona kannattaa nimenomaan omistaa luonne, jossa oikein hamstraa itselleen puuhaa..

Kuitenkin, vaikka eilen koin pieniä epätoivon hetkiä, nyt olen onneni kukkuloilla (hetkellisesti ainakin). Puin päälleni korsetin ja (tylliä, vuoria ja viimeistelyä vajaan) mekon. Tuli voittajaolo. Vielä kun lisäsin kirpparilta bongatun mustan boleron päälle, kaulaan uutukaisen helminauhan, korviin helmet ja tukkaan hiuskoristeen, en voi olla kuin tyytyväinen. Kaikki tunnit jotka olen hikoillut tämän mekkoprojektin takia eivät sittenkään ole valuneet hukkaan. Nautin edelleen ompelemisesta ja taas voin ylistää omalle vartalolle tehtyä vaatetta! Näitä ei kaupasta saa..

Mekonompelukoostetta tulossa kunhan olen toipunut häistä.

Terkuin, tosi väsynyt kaaso.

12.8.09

Mekkoprojekti nro 2

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olen lupautunut kaasoksi. Häät ovat syyskuussa. Samaa mekkoa ei kiva pitää monissa juhlissa, joten uusi mekkoprojekti on ehtinyt hautua pitemmän aikaa..

Haaveilin kovin laajentavani värimaailmaani rohkeampaan suuntaan ja valita jotain syksyyn sopivaa väriä. Mieleni olisi tehnyt jotain lilan sävyistä, mitä olen aiemmin vierastanut ja vasta viime aikoina uskaltanut pukea päälleni.



Kiertelin muutama viikko sitten Eurokankaan valikoimia läpi. Lilat kankaat eivät olleet vielä ehtineet saapua, joten lopputulos oli kuitenkin tuttua turvallista punaista. Kankaan kaunis kirjailu houkutti ja väriyhdistelmä on ihana. Kangas on verhopuolelta ja jäykkää polyesteria.

Viime keväänä ompelin mekkoa ompelukurssilla ja sain siellä tekemiseen paljon apua. Mutta nyt kurssi jatkuu vasta syyskuussa. Onneksi mulla on pukuompelijaksi opiskellut tuttu, joka ihanan innokkaasti lupasi auttaa.

Viikko sitten tavattiin ja suunniteltiin pukua. Kaivoin alkuvuodesta kurssilla tehdyn yläosan peruskaavan esiin ja siitä saatiin näppärästi korsettiyläosan kaava. Peruskaavan väljyys 8 senttiä otettiin kokonaan pois.


Kaavat liimattiin kartongille, jossa ne pysyvät siistinä ja johon on helppo piirtää muutokset. Tässä kuvassa kaavoihin on jo tehty muutoksia ensimmäisen sovituksen jälkeen.



Kuvassa kaavojen lakanakangasversio ensimmäisen sovituksen jälkeen. Kuvassa oleva sovitusnukke on edelleen kesken, pieniä ongelmia polyuretaanin kanssa (olisi pitänyt saada ensin harjoitella sen kanssa).

Tänään tuttavani tuli sovittamaan ensimmäisen version mun päälle ja tehtiin sen jälkeen kaavoihin muutokset. Helmakin piirrettiin itse ja liimattiin maalareiden käyttämälle ruskealle kartongille odottamaan muutoksia.



Työskenneltiin 2,5 tuntia todella tehokkaasti (ehdittiin myös syödä mun aamulla paistamaa mustikkapiirakkaa), jonka jälkeen jäin yksin kopioimaan kaavoja, kopioimaan niitä kankaalle, leikkaamaan, neulaamaan ja ompelemaan. Ja olin niin tehokas, että sain ommeltua koko mekosta lakanakangasversion valmiiksi!



Muutoksia tulee.. Vyötäröltä pitää ottaa sisään. En myös osaa oikein kuvitella, miten helma poikkeaa tuosta vanhasta pehmeästä lakanakankaasta sitten, kun ompelen sen polyesterikankaasta ja laitan tylliä alle. Meneekö se sitten nätisti A-linjaan? Ompelin myös yläosaan kujat luille, että ne saisi mukaan seuraavaan sovitukseen. Ja tietysti se kriittinen kysymys, mitä olkapäiden peitoksi??

12.7.09

Ihana kesäsunnuntai

Aamulla satoi vettä kaatamalla, kun heräsin klo 6.30. Kun ystävä kurvasi hakemaan mua 7.40, sade oli juuri loppunut. Kirpparikonkariystäväni vei mut kirppiskierrokselle, sillä olen aina ihaillut sitä taitoa bongata kirppareilta helmiä.

Käytiin kiertämässä Valtterilla ja Hietsun kirpparilla. Paras löytö taisi olla Onlyn nahkatakki, josta myyjä pyysi 20 euroa, tinkasin sen 15 euroon ja kotona sovittaessa löysin takin taskusta euron kolikon. Hietsusta tuli bongattua myös Nadja, jonka pöydästä ystäväiseni kuori kermat päältä. Satuttiin paikalle juuri, kun Nadja ystävineen aloitti tavaroiden purkamisen pöydälle. Mun mukaan lähti ihana villahuivi.

Mua on pitkään vaivannut muutamat pukeutumisasiat. Ensinnäkin (vinkki muotibloggareille) mua mietityttää tosi paljon, millaiset vaatteet sopii mun vartalolle (vuosia myöhemmin kuvista huomaa hyvin mitkä eivät sovi) ja toiseksi tuntuu siltä, että olen pitkään liikkunut peruspukeutumisen saralla todella turvallisilla vesillä. Mun vaatekaappi on täynnä perus t-paitoja ja toppeja. Ja jemmaan vaatteita vuosikausia, sillä joskushan niitä voi vaikka käyttää..

Tänään sitten kolmen tunnin kirpparikierroksen jälkeen, mun ehdotuksesta, frendi iski mun vaatekaapille. Kaksi hyllyllistä levitettiin sängylle ja rakas ystäväni hyväksyi vaatteita, käski osan suoraan kierrätyskasaan ja pyysi joistain hyvät selitykset, miksi haluan niitä jemmata. Tuloksena on läjä vaatteita, jotka tulevat vaihtamaan omistajaa, kaksi siistiä hyllyllistä paitoja ja tosi hyvä fiilis.. Nyt iski kierrätysinnostus. Siistin kodin salaisuus on kuulemma laittaa nurkissa pyörivät tavarat kiertoon. Onneksi mulla on tuollainen ihana ystävä!

Olisin tietysti voinut ottaa saaliistani kuvia, mutta uudessa läppärissä (jonka ostin kun pelkäsin vanhan poksahtavan) ei ole vielä kuvien latausohjelmaa ja muutenkin taistelen vistan kanssa.. Tosin, kaikki muut vaatteet ovat pesussa, paitsi se nahkatakki.

Psst.. Sovitusnukke on nyt puolivalmiina olohuoneessa. Neljä tuntia kärvistelin kun paperiliuskoja siliteltiin mun päälle. Pitää laittaa siitä jossain vaiheessa kuvallista selostusta tarkemmin.