Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti kuntoon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti kuntoon. Näytä kaikki tekstit

23.4.11

Sohvaunelma

Olen jo vuosia haaveillut verhoiluttavani isovanhempieni 60-luvulla ostaman sohvakaluston. Se on alkujaan koristanut isovanhempieni olohuonetta, sitten mökin tupaa ja nyt meidän asuntoa. Olen jotenkin aina pitänyt kalustosta, joka on matalalinjainen ja yksinkertainen. Nojatuoleissa voi istua vaikka poikittain ja kun ne laittaa vastakkain, saa siitä pienelle lapselle pedin, jota käsinojat reunustavat.



Kalustossa on edelleen alkuperäinen kangas, joka onkin yllättävän hyväkuntoinen. Vain nojatuolien käsinojissa näkyy kulumaa. Kangas on hernekeiton värinen, kuten eräs ystäväni väriä kuvasi. Verhoilukankaan väri on pohdituttanut paljon, ehkä enemmän minua kuin miestä, mutta loppujen lopuksi yhteinen värivalinta yllätti. Jos kangas olisikin vihreä! Ei mikään pliisu vaan mahdollisimman puhdas vihreä, jos väriä niin voi kuvata.

Surffailin silmäni kipeäksi verhoilukankaiden värivalikoimia. Todella paljon laimeita ja pliisuja tai vain muuten melkoisen rumia vihreitä. Jotain kautta päädyin Camiran sivuille ja sieltä löysin ja tilasin näytteitä kivan värisistä kankaista.

Näytekappaleita odotellessani käytiin miehen kanssa katsomassa Eurokankaan tilauskangastarjontaa. Kiinnostusta herättivät nämä Svensson Markspellen Front -kankaat. Hinta taas ei houkuttanut! 84,5 € per metri tuntuu hurjalta, vaikka kangas onkin villaa.


Eurokankaalta tuon näytepalanipun saa kotiin lainaksi 30 euron panttia vastaan. Suunnittelen hakevani sen jossain välissä katseltavaksi kotiin.

Camiran näytteet postitettiin ilahduttavan nopeasti Englannista. Kuori kopsahti postiluukusta viikon odottelun jälkeen.

Yllä kuvat, joiden perusteella näytekappaleet tilasin ja alapuolella näytekappaleet nojatuolin selkämyksellä.


Aikamoinen ero ja pienehkö pettymyskin. Kaksi ensimmäistä on jo rankattu täysin pois pelistä, kolmas kangas on liian pliisu ja viimeinen ja tällä hetkellä paras vaihtoehto on aavistuksen liian tumma. Hintatietoja en ole vielä saanut selville, sillä etsiskelen sopivaa jälleenmyyjää Suomesta tai jostain ulkomailta. Englanti, Espanja ja Viro olisivat mahdollisia paikkoja kangasostoksille. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan.

Tosin saattaa olla, että jos kaikki remonttikulut tuntuvat paisuvan liian suuriksi, joudun ehkä lykkäämään verhoiluttamista edelleen. Sohvan ulkonäkö ei kuitenkaan ole tärkeyslistalla ykkösenä. Ensin kylppäri, keittiö, pinnat ja säilytystilat kuntoon ne kun ovat helpompi tehdä silloin kun talo on tyhjillään.


Inspiraatiokuva on Deko-lehdestä 4/10. Sohvan väri on mielestäni melkoisen lähellä tuon parhaan Camiran kankaan väriä.

Ensikerralla sitten se pohjapiirustus. Alkuperäinen pohjapiirustus vuodelta -60 on jo skannattu koneelle.

20.4.11

Haaveissa..

Blogi on kärsinyt jo vuosia ajanpuutteesta ja nykyään aika ajoin haaveilen, kuinka olisi ihana kirjoittaa pitkiä tekstejä ja maustaa niitä valokuvilla. Ja saada kommentteja. Viime aikoina olen haaveillut sisustus- ja remonttibloggaajan roolista. Putkiremppa osuu asuntoomme noin vuoden sisällä ja sen yhteydessä pitää laittaa uusiksi koko keittiö, seinät, lattia ja katto sekä säilytystilat. Tarkka ajankohta ei siis ole vielä selvillä, sillä lvi- ja sähkösuunnittelmien tekijöitä vasta kilpailutetaan. Nyt on siis aikaa miettiä sitä kaikkea muuta.

Asuntomme on 54 neliöinen kaksio keittokomerolla. Keittokomero on onneksi avattu aiempien asukkaiden toimesta ja on kohtuullisen kokoinen. Tykkään erityisesti siitä, että pohja on neliö ja asunnossa pääsee kulkemaan ympäri. Ikkunoita on koko ulkoseinän leveydeltä, mikä takia puolet kämpästä on valoisaa ja puolet on lähes pelkästään keinovalon varassa. Kattopaneeleista en tykkää yhtään ja niiden alas repimistä olen haaveillut jo pitkään. Kylppäri on pienen pieni ja toivottavasti putkirempontin jälkeen kompaktimpi.

Löysin kaksi kuvaa, jotka on otettu ennen kuin muutettiin asuntoon sisään jo useampi vuosi sitten.


Kuva on otettu ikkunaseinältä keittiöön. Tässä tilassa on siis yhdistetty avokeittiö ja olohuone. Remontin aikana haluaisin avata keittiön ja olohuoneen sekä keittiön ja eteisen välisen seinän ihan ylös asti niin, että tuohon keskelle jäisi vain pylväs, jonka sisällä on jääkaappi. Koska budjetti ei ole kovin suuri, tulee keittiö varmaan hankittua Ikeasta.

Tämä kuva on otettu makuuhuoneen ovelta ja valitettavasti kännykällä, laatu on sen mukainen. Juuri muuta ei kuvassa näykään, kuin että ikkunaa on todellakin koko huoneiden leveydeltä, mutta ikkunoiden korkeus ei ole kovin suuri.. Lattian todellinen kunto ei tule kuvissa esiin. Materiaalina on muovimatto ja ainakin keittiön muovimaton alla on kaksi edellistäkin muovimattoa.

Seuraavalle kerralle koitan saada piirrettyä pohjapiirustuksen. Paperinen versio on vuodelta 1960 ja siinä ei näy asunnossa tehdyt muutokset.

10.4.09

Kun koti on siisti niin johan blogataan

Harvoin on niitä hetkiä, jolloin pieni ääni takaraivossa ei muistuta tekemättömistä asioista. Kotona ääni hiljenee silloin, kun tavarat on järjestelty, pinnat on tyhjiä pölystä ja roinasta ja nurkista ei löydy villakoiria tervehtimästä. Ja niin kuin olen kertonut, olen erittäin huono pitämään järjestystä yllä. Kutsuttiin miehen perhe kylään niin saatiin syy siivota kunnolla. Päivä on siis kulunut keittiössä leipoessa ja tavaroita järjestellessä (mies hoiti imuroinnin ja tiskauksen).

Monta päivää on tehnyt mieli pashaa. Viime kerrasta oli jo kulunut vuosia, kun laktoosin ja sokerin takia ei mistään sopivaa herkkua saanut. Vihdoin tajusin, että itse tekemällä voin saada minulle sopivaa pashaa. Sukaatit korvasin raastamalla sitruunan kuorta ja korintit löytyivät ilman sokeria. (Olen tottunut, että ihan kaikkeen lisätään sokeria, joten on pieni ihme, jos joku tuote löytyy ilman lisättyä sokeria.) Valuttamiset jäi tältä kertaa väliin, joten hyydytin liivatteella seosta hieman. Lopputulos maistuin niin hyvältä, että aion lähitulevaisuudessa tehdä valutetunkin version. Oli sitten pääsiäinen tai ei.. Resepti ohessa.

Karppi pasha hyydyttämällä

2 prk rahkaa
4 dl kuohukermaa
1 dl jogurttia
2 keltuaista
2:n sitruunan raastettu kuori
2 dl makeutusainetta
1 dl mantelilastuja hienonnettuna
1 dl korintteja hienonnettuna
1/2 tl vaniljajauhetta
1 sitruunan mehu
3 tl liivatejauhetta

Rahkaan sekaan munat, jogurtti, keltuaiset, makeutus, mantelit, korintit, raasteet ja vanilja. Vatkaa kermavaahto ja lisää rahkaseokseen nostelemalla. Kuumenna sitruunan mehu ja liuota liivatejauhe sekaan. Sekoita sitruuna-liivate-mehu rahkaseokseen ja kaada vuokaan tms. Laita jääkaappiin hyytymään.


Oli kiva pitkästä aikaa saada vieraita kylään. Onhan täällä ihmisiä käynyt, mutta ei niin, että olisi tullut laitettua tarjolle mitään teetä kummempaa. Ja mieli lepää katsellessa tulppaaneja, joita on nyt kaksi maljakollista vieraiden jäljiltä. Voi kun saisi tämän säilymään..


Kuvassa myös mun vuosi sitten huovuttamat lasinaluset (pari on karannut olkkarista muualle. Monet vieraat ihmettelee, miten meillä säilyy karkit tuossa pöydällä. No minä kun en sokeria syö ja mieskin on niin omituinen, että osaa kohtuudella niitä napostella.


Viime viikolla tilasin Twilightille jatkoa ja luin kirjan loppuun sunnuntaina. Koko viikonlopun odotin, että voisin maanantaina noutaa kirjat. Kirjojen nouto jäi kuitenkin tiistaille ja pilateksen jälkeen availin tälläisen paketin.


Nyt on New moon puolessa välissä ja on todella vaikea pysytellä erossa kirjasta. Toissa iltana olin ihan onneton kirjan takia, kun eläydyin niin Bellan tunteisiin.. Vaarallista. Mies on onneksi jo oppinut hillitsemään nauruaan ja jaksaa jopa lohdutella kirjan takia onnetonta naista.

Maanantaina oli ompelukurssin tämän kevään viimeinen tapaaminen. Ihan en ehtinyt saada mekkoa valmiiksi. Paljon on viimeistelyä jäljellä, mutta kyllä jo mekoksi tunnistaa. Helmaan vielä päärme, vuorin harsiminen saumavaroihin, hakasen ompeleminen ja toisen olkasauman harsiminen. Eihän se niin pahalta kuulosta. Ja enköhän taas ole kuvannut mekon silittämättä sitä ensin.

Hahaa.. kuva paljastaa, että Lissun jalkana toimii kuusenjalka. Ajaa kyllä asiansa ihan hyvin.

Olin todella tyytyväinen, kun päätin muuttaa laskokset vastalaskoksiksi. Kummasti muuttui mekon ulkonäkö, eikä pömpötä ollenkaan samalla tavalla edestä eikä takaa. Vähän joutui harsimaan, purkamaan ja harsimaan, mutta lopulta meni saumat kohdilleen. Kuvasta näkyy, että ollaan Lissun kanssa eri kokoisia. Ei mene vetskari kiinni enempää. Olisipa ihana, jos olisi ihan prikulleen oman kokoinen Lissukka.

Taidanpa siirtyä viihdyttämään itseäni hetkeksi vielä tv:n ääreen. Katsellaan luokattoman huonoa ja siksi niin hyvää jenkkiurpoilua nimeltään I love New York. Olipas tunnustus kirjoittaa tämä tänne. Äkkiä pois koneen ääreltä ja paperipussi päässä häpeämään.

5.4.09

Tuunausta

Viikko on vierähtänyt mukamas kiireisenä. Oli vatsatautia ja sitten kaikkea, joka piti pois bloggaamisen ääreltä, kuten esimerkiksi tallennettujen Ugly Betty jaksojen katsominen peräkkäin.

Perjantaina pidin tietokoneen kiinni koko illan ja se tuntui tosi hyvälle. Sain tehtyä paljon. Kevät on tuonut mukanaan halun siistiä omaa ympäristöä ja tarvetta järjestellä myös ne paikat, jonne tavarat yleensä vain survotaan piiloon. Aloitin projektin ja olen tehnyt sitä pieninä palasina (eikä se näy vielä kellekään muulle). Perjantaihin mennessä pitäisi saada kaaosta kasaan muualtakin kuin kaapeista, silloin tulee vieraita.

En osaa hoitaa yhtä asiaa kerralla loppuun vaan lähden kesken kaiken uuden jutun kimppuun. Kauhukaappia siivotessani löysin vanhan talvitakkini pesun ja muuton jäljiltä jemmattuna. Takissa oli vetskari rikki ja innostuin kesken siivouksen korjaamaan sen. Lauantaina löysin kaapista kassin, jonne olin jemmannut korjattavia vaatteita. Olin ihan unohtanut omistavani sellaiset paidat. Innostuin sitten heti parsimaan villatakin kyynärpään (takin hihat oli parsittu jo kertaalleen aiemmin) ja poimimaan hupparista karanneet silmukat talteen. Sopivan väristä parsimislankaa etsiessäni löysin myös ikivanhat kärsineet sormikkaat. Yhdessä sormessa oli todella surkean näköinen parsimisyritys ja tupakka oli värjännyt luonnonvalkoisia sormikkaita. Monta kertaa aiemmin olin miettinyt, että teen hanskoille jotain. Nyt tuli hetki, jolloin piti toimia tai lykätä hanskat energiajätteeseen.

Innostuin repimään hanskoista vuorin pois. Sen jälkeen leikkasin hanskoista sormen kerrallaan puolet lyhyemmäksi ja päättelin sen. Onneksi hyllystä löytyi Stitch 'n Bitch - neulojan käsikirja, jonka avulla opettelin päättelemään sormikkaat kynsikkäiksi. Muutaman sormen jouduin neulomaan melkein uusiksi ehjemmän sormenpään langalla.


Ja sitten kuvaa valmiista kynsikkäistä. Käsimallina mies. Näihin kun saisi uuden värin, kelpaisi näitä miehen käyttää kodin ulkopuolella. Onko hyviä vinkkejä värjäykseen?


Käytiin tänään hakemassa miehelle fillari. Eräs ystävä oli hankkinut juuri uuden ja odotellut, josko joku pöllisin vanhan, ettei sitä tarvitsisi pihalla katsella. Ihan loistavaa saada miehelle oikean kokoinen pyörä, nyt voi kesällä miettiä jotain pitempääkin pyöräretkeä.

Paluumatkalla tehtiin yllärivisiitti vanhan ystävän luokse. Jos ei saa houkuteltua hyvällä käymään niin pitää mennä itse paikan päälle.

Ai niin ja vihdoin se Twilightkin loppui, vaikka säästeliäästi sitä lueskelin. Tilasin jo viime viikolla kaikki jatko-osat, mutta eivät sitten saapuneet viikonlopuksi.

Kello on taas miljoona ja aamulla pitää nousta aikaisin. Äkkiä nukkumaan. :)

29.3.09

Viikonloppu voittajafiiliksillä

Viime postauksen jälkeen olen ollut melko pirteä ja tehnyt kaikenlaista. Silti viikonloppu olisi saanut olla jälleen kerran pidempi.

Perjantai sujui hyvissä fiiliksissä, sillä voitin aamusta Radio Helsingin aamun kysymys -skaban. Oli hauska kuunnella radiosta oma vastaus luettuna ja tietysti saada onnittelut radioaaltojen kautta. Voitin Starsailorin levyn, joka on vielä noutamatta. En tiedä onko se meikäläiselle erityistä suosikkimusaa, mutta voittaminen oli tietysti kivaa.

Perjantai-iltana olin yksin kotosalla, kun mies oli harrastamassa. Pesin pyykkiä, leikkasin ja kehystin rullana postin mukana tulleet maisemakuvat, kävin lenkillä ja tein tansanialaista kookoskalaa. Pitkästä aikaa sellaista ruokaa, joka sopi meille molemmille. On muuten herkullinen resepti, joka toimi kookosta inhoavaan mieheenkin. Oli mukava syödä yhdessä ja juoda lasilliset punaviiniä (jotain herkullista aussiviiniä, mistäköhän se oikein oli meille päätynyt, kun itse ostetaan lähes pelkästään espanjalaisia). Tein vielä itselleni jälkkäriksi mangolassin. Valiolta kun on tullut tuoteperhe ihania sokerittomia marja- ja hedelmäsoseita.

Lauantaina heräsin aikaisin hemmottelemaan itseäni kasvohoidolla eli polkaisin muutamien hiutaleiden leijaillessa kosmetologille. Lähtiessäni takaisinpäin pyörä oli melkein hautautunut lumeen. Kotona laitoin miehen kanssa uudet kuvat seinälle ja leivoin kaksi omppupiirakkaa iltaa varten. Iltaa tuli vietettyä tyttöporukassa Sipoossa. Syötiin ja juotiin hyvin. Istuttiin earth hour -tunti kynttilänvalossa. Olisi ollut kiva nähdä kaupungissa pimenevät rakennukset ja ikkunat, Sipoossa ei paljon ollut naapurien ikkunoita vahdittavana. Oli hauska ilta ja kotiinkin pääsin kohtuullisesti puolenyön maissa siirtelemään kelloja ennen nukkumaanmenoa.

Aamulla oli aikainen herätys aikidotreenien takia. Ja todella aikaiselta se tuntui, kun yöstä katosi kesäaikaan siirtymisen myötä tunti. Onneksi join illalla vain kaksi calimochoa (punaviiniä ja cokista 50/50), jos olo olisi ollut huono, en olisi noussut sängystä mihinkään. Tehtiin erilaisia (puukko)tekniikoita chudan tsukista (lyönti vatsaan). Porukkaa oli tatamilla yllättävän paljon. Pitäisi kai ryhtyä ajattelemaan 2. kyun graduointia, mutta en ole kevään aikana oikein saanut panostettua aikidoon. On liikaa kaikkea kivaa harrastusta.

Treenien jälkeen käytiin syömässä miehen perheen kanssa oikein pitkän kaavan mukaan. Illan olen vain hengannut kotona. Amazing race pitää katsoa ihan vain Suomi-jakson takia.

Lopuksi kuvaa uusista maisematauluista. Kaikki kuvat omakätisesti Repovedellä patikointireissuilla kuvattu vuosina 2005 ja 2006. Voi kuinka ihania kesäpäiviä on ollut. Niitä tulevia odotellessa.

26.3.09

Viime hetkillä ennen nukkumaan menoa väännetty tiivis postaus enemmän ja vähemmän kaikesta

En tiedä mistä on johtunut, mutta viime päivinä olen ollut vetämätön ja saamaton. Osansa on tehnyt varmasti liian hiilaripitoinen ruokavalio (rehut on jääneet vähemmälle, jostain syystä niitä ei ole koulussa liiaksi tarjolla ja kotona on vaivannut laiskuus).

Mekkoprojekti on edennyt vain ja ainoastaan ompelukurssin ansiosta (ja sen pienen hetken, jolloin viikonloppuna viitsin valmistautua kurssia varten). Kaksi kertaa kurssia jäljellä, mutta eiköhän se riitä mekon valmistumiseen. Yläosa on sovitettu ja korjattu vihdoin ja viimein lopulliseen muotoonsa. Enää vyötärökaitale, helma ja vetoketju. Kuulostaa nopealle ja helpolle, mutta mahtaako olla sitä.


Tällä viikolla olen saanut jotain näkyvää aikaiseksi. Meinaan uutta ilmettä ja väriä olohuoneeseen. Sisustuksessa ainoa lähes riidan asteelle noussut asia on ollut aiemmin se, mitä seinille ripustetaan. Olohuoneessa on roikkunut kompromissina Banksyn taidetta, mutta kaipasin niiden tilalle väriä, vaikka muuten herran kantaaottavaa taidetta arvostankin. Tilalle tulivat nämä miestä vähintään yhtä paljon miellyttävät kuvat.



Kuvat ovat hävyttömästi Graffiti women kirjasta skannattuja ja fotonetin kautta seinälle valjastettuja. Pidän kuvista mielettömästi ja sain vihdoin kaipaamani väriä seinälle! Tilasin myös kuvasarjan Repoveden maisemista isoina kuvina ja ne odottavat vielä kiltisti kehystämistä. Voi olla, että on vaikea odottaa kesää katsellessa aurinkoista vihreyttä ja tyyntä järvimaisemaa. Vähän erilaisia kuvia noihin graffitityttöihin verrattuna. Toivottavasti saan ne istutettua makuuhuoneen seinälle.

Erityisesti viime viikonloppuna aikaani on kuluttanut Stephenie Meyerin Twilight, jonka ostin Turistin hehkuttelujen innostamana. Ja romantiikka puree, on siinä sitten vampyyreja tai ritareita. Samaistun helposti kirjojen tunnetiloihin. Jos kirja kertoo tyytymättömästä naisesta, tulee äksyiltyä turhaan ja jos siinä on romantiikkaa, tulee oltua naama muikeana. Pitää siis lukea vain romantiikkaa ja muuta mukavaa niin suhdekin saa siitä oman mukavan lisänsä.


Pakko vielä hehkuttaa näin lopuksi viikon liikunnallista puolta. Pelattiin töissä pariin otteeseen norsupalloa. Lyhyesti selitettynä norsupalloa pelataan kuin fudista, mutta isolla jumppapallolla. On muuten ehkä paras peli ikinä. Sisäiset lapset tulevat esiin aikuisista, kun iso, vaaleanpunainen pallo kimpoilee pitkin seiniä ja kohoaa korkeuksiin. Ihan kuin pienenä joskus tuli leikittyä ilmapalloilla. Haussa onkin toinen jumppapallo ihan vain norsupallon peluuseen ulkona.

15.3.09

Punaista ja pyöreää..

Nautin mielettömästi siisteydestä ja järjestyksestä, mutta olen toivottoman huono ylläpitämään sitä. Kaaos levittäytyy takaisin yleensä heti siivoamisen ja tavaroiden järjestelyn jälkeen. Huomaan hyvin omassa mielialassani sen, kuinka kauan kaaosta on ehtinyt kestää. Pitäisi kai vähentää radikaalisti tavaran määrää, mutta olen sellainen 7 tai 15 vuoden säästäjä.. kaikkea voi vielä jossain vaiheessa tarvita.

Olen pitkään halunnut uutta mattoa olohuoneeseen. Perjantaina äiti hätyytti Askoon katsomaan mattoja 3 mattoa 2 hinnalla tarjouksen varjolla. Sieltä tarttuikin mukaan luonnonvalkea pehmoinen puuvillamatto, jonka päällä on ihana köllötellä ja venytellä. Voi olla, että tulevaisuudessa siivotessa en pidä siitä enää niin paljon. Innostuin myös siirtelemään isoja kasveja ja nyt olkkarissa vallitsee feng sui.

Kuvailin aiemmin muutamia sisustusjuttuja, joihin olen rakastunut ensisilmäyksellä. Usein ihailen kaupassa kaikenlaista, mutta nykyään tunnistan hyvin jo todelliset rakkaudenkohteet.


Ihanat alkuperäiset Marimekon Kaivo-verhot olen perinyt tädiltäni ja ne ovat olleet suosikkiverhoni teini-ikäisestä saakka.


Paola-kukka -kuosiin rakastuin samantien, kun joskus 2000-luvun alussa näin jossain esitteessa samasta kuosista bikinit. Bikinit hankin ensitilassa, kun ne silloin saapuivat Stockalle. Nyt paola-kukka toistuu lakanoissa. Hintaa oli lakanoilla alka paljon (lakanoiksi), mutta jossain kohdassa ei voi tinkiä.


Tämän ruukun bongasin viikolla, kun äiti houkutteli mukaan kaupoille. Rakkautta ensi silmäyksellä. Erityinen rakkauteni on kuitenkin ruukun alla. Ihana Finlaysonin kerniliina, joka oli löytö Kampin alennuspäiviltä. 2,5 m kangasta lähti kotiin kympillä. Jos joku tietää kuosin nimen, olisin kiitollinen tiedosta. Veljeni sai joululahjaksi mustat samaa kuosia olevat lakanat. Tykkäisin nukkua sellaisissa minäkin.

Vaikka en enää nimeä lempivärikseni pelkkää punaista, jotenkin rakkauteni kohteet ovat aika punaisia. Ja pyöreitä. Pyöreä on kaunista.

Kuvaan jotain omistamiani "helmiä" myöhemmin ja näytän, ettei kaikki ole niin punaista kuin näyttää. Nyt kuitenkin jatkan rentoa sunnuntaita palaamalla ompelutöiden ääreen. En ole viikon aikana edistynyt kuin mustan pussukan virkkaamisessa.

1.3.09

Ja oikein sellaista reipasta ja omppupiirakan tuoksuista sunnuntaita koko kansalle!

Ihana tuoksu täyttää kodin. Pöydällä jäähtyy kaksi omenapiirakkaa, toinen karppiversio ja toinen perinteinen vehnäjauholla ja sokerilla leivottu murotaikinapohjainen piirakka. Laitan tämän postauksen loppuun reseptin tuohon karppi-omppupiirakkaan.

Olen vaihtanut tänään kukkiin mullat, laittanut soija-kasviskastiketta ja leiponut. Melkein koko päivän on soittimessä pyörinyt Anna-Leena Härkösen Ei kiitos, joka on tällä hetkellä kirjaston lainatuimpia teoksia. On helppo vaipua sellaiseen unenomaisen hitaaseen toimintaan, kun kuuntelee äänikirjaa. Ajatukset katoaa tarinaan ja ainakin minä samaistun herkästi tarinoiden henkilöihin.. Pahinta kaikista, että kirjan päähenkilön tunnetilat tarttuvat ja tuntuvat vaikuttavan seuraavaan suusta päästämääni lauseeseen. Teksti on aika ahdistavaa, vaikka huumorilla reippaasti höystetty. Mies tuskailee välillä, ettei kai pysty kuuntelemaan kirjaa loppuun saakka.

Eilen käytiin Tennispalatsin synttäreiden kunniaksi katsomassa Rööperi, kun liput maksoivat hurjat 3 euroa kappale. Peter Franzén vakuutti mut näyttelijänlahjoistaan viimeistään nyt ja ansaitsisi jonkun tunnustuksen, Samuli Edelmann oli loistava (eka kerta kun Samppaa ylistän) ja Jasper Pääkkönen oli liian sitä samaa kuin ennenkin.. tai sitten mun päässäni yhdistyy liian pahasti Jasperiin nuo salkkarit.

Onko se niin, että voi tunnustaa näyttelijän (ainakin miehen) olevan hyvä näyttelijä vasta sitten, kun hän on tehnyt jonkun vastenmielisen tai anti-pretty boy-roolin. Peter Franzén on ollut aiemmissa näkemissäni leffoissa sellainen imelän komea ilmestys ja sellaistahan on helppo näytellä, vai?

Leffa oli hyvä, perusahdistavaa suomimeininkiä. Huumoria riitti, mutta silti ampumiset ja hakkaamiset ahdisti. Eikä se loppukaan kauhean ilonen ollut. Suosittelen silti kirjaa Rööperi - Rikoksen vuodet 1955 - 2005, jonka pohjalta elokuva on tehty. Leffasta oli jätetty paljon pois, esim. Ukin tarina, ravintolabisnes ja viittaukset muutamiin tämän hetken julkisuuden henkilöihin.

Kävin leffan jälkeen äidin kanssa shoppailemassa. Lankamaailma Nordiasta mukaan tarttui puuvillalankaa miehen siskon synttärilahjaa varten ja karvaista Gjestalin Orkide -tarjouslankaa, josta olisi kiva yrittää virkata karvainen amigurumi. Ikeasta ostin uuden kasarin, kun vanhasta irtoaa teflonit, muovisen vesikannun yöpöydälle ja basilikan kasvatussetin (näitä puristemulta-tabletti, siemenet ja purkki -yhdistelmiä löytyy melkein joka kaupasta tällä hetkellä). Tänään hain vielä sitruunaruohon ja korianterin siemeniä Plantagenista ja laitoin niitä kasvamaan ikkunalaudalle basilikan kaveriksi.

Nyt olisi hyvä hetki vielä rentoutua hetki käsitöiden parissa. Ovat jääneet ihan vähälle tässä viime aikoina.

Tässä vielä omppupiirakan resepti, joka on ihan omaa tuotosta. Tämä on muuten kolmas omppupiirakkaversio jota teen ja ehdottomasti paras! Tästä saa mainion, vaikka käyttäisi vehnäjauhoja ja sokeria, kokeiltu on.. makutuomareina oli muutama ystävä ja oma mies.

Omenapiirakka

Taikina:
100 g margariinia
1½ dl makeutusainetta
2 munaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1 dl cashewpähkinärouhetta
2 dl jauhoja ( esim. ¾ dl soijajauho, ½ dl pofiber, ½ dl vehnälese ¼dl ruiskorppujauhoja)
½ dl ruokakermaa tai ¾ dl maustamatonta jogurttia

Päälle:
2 omenaa
2 tl kanelia
½ dl mantelirouhetta
½ dl makeutusainetta

Pilko omenat. Paista niitä öljyssä kanelin ja mantelirouheen kanssa. Lisää makeutusaine lopuksi. Voitele piirakkavuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Voit halutessasi ripauttaa sekaan hieman inkivääriä ja kardemummaa. Sulata rasva, sekoita joukkoon munat ja kerma tai jogurtti. Lisää kuivat aineet joukkoon. Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita omenat ja mantelirouheet päälle. Paista n. 10-15 min 200 asteessa.

21.1.09

Omaa käsialaa

Onko parempaa fiilistä kuin nähdä kättensä työ ja olla tyytyväinen siihen?

Ollaan asuttu täällä pian vuoden verran ja makuuhuone on kärsinyt koko ajan keskeneräisyydestä. Vihdoin edes yksi seinusta näyttää valmiilta. Olen töiden jälkeen käyttänyt aikani sängynpäädyn rakentamiseen ja uuden yöpöydän virkaa toimittavan lipaston kasaamiseen. Ja jälki näyttää hyvältä!

Eipä uskoisi, että tuossa sängyn ja seinän välissä komeilee vain kaksi styroks-levyä, vanha pussilakanan raasu, iso kankaan pala ja nuppineuloja. On niin hyvä fiilis, että voi taputtaa itseään hyvin olalle. Mieskin oli tyytyväinen lopputulokseen.

Uusi vuosi on tuonut tullessaan uuden harrastuksen, jonka olen yrittänyt mahduttaa kalenteriini, pilateksen. Laji on kiinnostanut pitkään ja duunin tarjoamien liikuntaseteleiden kanssa hintakaan ei tunnu niin pahalle.

Jatkoin myös ompelukurssia, mikä on mielettömän mukavaa. Syksyllä sain valmiiksi "verkkatakin", jossa tosi hyvin onnistunut kaava. Nyt olen ommellut puolihametta kierrätetystä pellavaverhosta, jännityksellä odotan miltä lopputulos näyttää.

Olen ryhdistäytynyt tänä vuonna ja mennyt tavallista aiemmin nukkumaan. Kummasti on jaksanut paremmin tätä vauhdikasta tammikuuta. On meinaa ollut menoa jokaiselle viikonlopulle ja sama tahti jatkuu loppukuun.

Osallistun myös Ystävän yllätykseen, minkä koen harppaukseksi uudelle alueelle. Aiemmin olen vain lukenut käsityöblogeja, joskus kommentoinut jotain ja nyt liityn käsityöbloggaajien huvituksiin.

Huh. Vaikka olen saanut aikaiseksi paljon käsilläni niin blogi on kyllä säännöllisesti kummitellut mielessä ja herätellyt syyllisyyden tunteita hiljaiselon takia. Kivahan se olisi saada itsensä aktiiviseksi ja herätettyä tännekin vuorovaikutusta. Syttyisiköhän se kipinä käsityöbloggaamisesta?