31.5.09

Paska kasaantuu

Otsikon mukaan luvassa ei ole yhtään mitään kivaa. Ilmeisesti minua rankaistaan, sillä olen käyttänyt yhdessä sanoja "paras" ja "sairasloma". Sen jälkeen onkin alkanut alamäki ja kaikki ikävä on kertynyt yhteen läjään eli meikäläiseen.

1. Hampaat tippuu


Sain purentakiskon yli vuosi sitten, kun kärsin helvetillisistä hammassäryistä ja pahimmillaan hengittäminen tai hyppiminen sattui. Buranaa kului.. ja loppujen lopuksi helpotus löytyi purentakiskoista. Niitä on tullut käytettyä koko ajan viimeiseen hammaslääkärikäyntiin asti, jolloin lääkäri sanoi "ei me tehty mitään mikä vaikuttaa sun purentaan" ja kiskot eivät enää vaimentaneet öistä nakuttelua. Nyt etuhampaita särkee taas ja tuntuu siltä että ne tippuu!

2. Pää on tukossa

Koska olen maannut kotona, olen vähentänyt allergialääkitystä. Ulkona on siitepölyjä, hyvällä ystävälläni on koira ja vietin aikaani ulkona viikko sitten. Tiistaina heräsin pää niin kipeänä, että itketti. Hirveä flunssa, joka siirtyi poskionteloihin asumaan. Valkosipulit korviin, villahuivi kaulaan, nenäkannu ja suolalla kurlaaminen..

Taudista on tosin seurannut se, että olen syönyt tulehduskipulääkkeitä, enkä ole tuntenut hammassärkyä. Tosin tulehduskipulääke hidastaa luutumista.

3. Mikä tulevaisuus?

Olen pätkätyöläinen, jolle tehdään työsopimus siksi aikaa kun koulussa on opiskelijoita. Soittelin töihin ja kyselin, miten on ensi lukuvuoden sopparin laita ja sain vastaukseksi kysymyksiä kiinnostuksestani ja terveydentilastani.. koska olen ollut paljon sairaslomalla. Periaatteessa suullinen sopimus ollaan tehty keväällä, joten asian kai pitäisi olla selvä. On kuitenkin sellainen olo, että pitää todistella, etten huvikseni sairastele.

4. Jazz ääni ja äänettömyys

Flunssa/poskiontelontulehdus on sitkeästi jyllännyt kropassani, vaikka olen itseäni yrittänyt huolella hoitaa. Ontelon eritteitä riittää ja nenäliinoja tarvitsee taas ostaa lisää. Ääneni on painunut matalaksi. Lauantaina kävin toivottamassa oppilaille hyvää kesää ja onnittelemassa oppivelvollisuutensa suorittaneita. Eiköhän siitä puhumisesta tullut kurkku kipeäksi.. Nyt yritän ottaa puhumisen kanssa iisisti, puhua mahdollisimman vähän ja muistaa puheterapeutin vinkit (avaa suuta jne). Onko ääniongelmat tulevaisuuden riesa. Eikö riitä, että flunssa menee aina poskionteloihin, pitääkö sen sen perään vielä vaikeuttaa puhumistakin. Onneksi olen hyvä pantomiimissa.

5. Tuholaisongelma

Naapurissa on ollut ötököitä.. ihan riesaksi asti. Tänään löysin ensimmäisen ilmastointihormin läheltä, tullut kai sieltä, kun hormeja on putsattu. En haluaisi lähteä evakkoon myrkytysten takia.. tai ylipäätään sitä rumbaa mikä siitä syntyy. Ja jotain hermomyrkkyjä kotiini.

---

Ei mikään paras viikko. Ulkona on ollut superit ilmat, eikä olo ole sietänyt edes takapihalle raahautumista. Tänään olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ystävä tuli käymään ja kyselin häneltä lehtiöön raapustaen toiveita häiden ja polttarien suhteen.. Lähitulevaisuudessa siintää kaason rooli.

Reilu viikko kontrollikäyntiin tuon jalan kanssa. Akillesjänne on todella kireä, mutta se varmasti liittyy siihen, että jalka on vain ollut levossa. Pitää alkaa kuntoilemaan ja venyttelemään lihasta kevyesti. Olisipa ihanaa, jos lähitulevaisuuden Tallinnan reissussa saisi kävellä ihan itsekseen..

Kiitos ja anteeksi.

Ps. Olen oikeasti miettinyt tällä viikolla, että kuvittelenko nämä kaikki vaivat itselleni, että olenko jotenkin harhainen tai jotain.. Voiko ihminen sairastaa näin paljon ja kerralla. Onko tämä vaan tosi paskaa tsägää?

2 kommenttia:

  1. Voi sairastaa ;D Siis jos on pee olo jostain muusta (esim. toimimattomasta jalasta) niin sehän sitten veetutus tuntuu laskevan vastustuskykyä ja sitten iskee muutkin päälle :P Mullakin taas poskia kihelmöi ja menossa neljäs flunssa 3 kk sisään, 2 ab kuuria syöty poskiin, kohta homeopaatin pakeille, ettei tulis taas uutta.. Ja sitten vielä nuo kaksi lastakin vuorotellen sairastaa, että elämä on..sairastamista :D

    Viime vuonna missattiin ainoat helteet kun poika kovassa kuumeessa, toivottavasti sulla ei käy yhtä huono tuuri vaan tulis näitä hyviä kelejä usein tänä kesänä ja pääsisit myöhemmin nauttimaan!!

    VastaaPoista
  2. Sairastaminen on syvältä ja ei kyllä kuulosta herkulta toi teidän sairastelukierre. Tsemppiä siihen ja nenäkannu käyttöön! :)

    VastaaPoista