Olen pitkään halunnut uutta mattoa olohuoneeseen. Perjantaina äiti hätyytti Askoon katsomaan mattoja 3 mattoa 2 hinnalla tarjouksen varjolla. Sieltä tarttuikin mukaan luonnonvalkea pehmoinen puuvillamatto, jonka päällä on ihana köllötellä ja venytellä. Voi olla, että tulevaisuudessa siivotessa en pidä siitä enää niin paljon. Innostuin myös siirtelemään isoja kasveja ja nyt olkkarissa vallitsee feng sui.
Kuvailin aiemmin muutamia sisustusjuttuja, joihin olen rakastunut ensisilmäyksellä. Usein ihailen kaupassa kaikenlaista, mutta nykyään tunnistan hyvin jo todelliset rakkaudenkohteet.

Ihanat alkuperäiset Marimekon Kaivo-verhot olen perinyt tädiltäni ja ne ovat olleet suosikkiverhoni teini-ikäisestä saakka.

Paola-kukka -kuosiin rakastuin samantien, kun joskus 2000-luvun alussa näin jossain esitteessa samasta kuosista bikinit. Bikinit hankin ensitilassa, kun ne silloin saapuivat Stockalle. Nyt paola-kukka toistuu lakanoissa. Hintaa oli lakanoilla alka paljon (lakanoiksi), mutta jossain kohdassa ei voi tinkiä.

Tämän ruukun bongasin viikolla, kun äiti houkutteli mukaan kaupoille. Rakkautta ensi silmäyksellä. Erityinen rakkauteni on kuitenkin ruukun alla. Ihana Finlaysonin kerniliina, joka oli löytö Kampin alennuspäiviltä. 2,5 m kangasta lähti kotiin kympillä. Jos joku tietää kuosin nimen, olisin kiitollinen tiedosta. Veljeni sai joululahjaksi mustat samaa kuosia olevat lakanat. Tykkäisin nukkua sellaisissa minäkin.
Vaikka en enää nimeä lempivärikseni pelkkää punaista, jotenkin rakkauteni kohteet ovat aika punaisia. Ja pyöreitä. Pyöreä on kaunista.
Kuvaan jotain omistamiani "helmiä" myöhemmin ja näytän, ettei kaikki ole niin punaista kuin näyttää. Nyt kuitenkin jatkan rentoa sunnuntaita palaamalla ompelutöiden ääreen. En ole viikon aikana edistynyt kuin mustan pussukan virkkaamisessa.
Mäkin ostin paulakukkaiset bikinit kun ne tuli Stokkalle myyntiin, oli kesä 2002! :)
VastaaPoistaMä muistan kaiken muun tosi hyvin paitsi tuon vuosiluvun :D.. Trendin välissä tuli mainos missä oli kuva biksuista. Kävin niiden saapumista etukäteen kyselemässä.. Loppujen lopuksi ihanat bikinit eivät olleet kuitenkaan kaikista käytännöllisimmät ja myin ne pari vuotta sitten.
VastaaPoista